You Are My Angel

Avasin huoneeni oven. Taas nämä samat ankeat seinät. Heitin laukkuni sängyn viereen ja istahdin tuolilleni. Kaivelin hetken laatikoitani, kunnes löysin vanhan teroittimeni. Olin hieman tärvellyt sitä saadakseni terän irti. Pitelin sitä hetken käsissäni. Kuulin jonkun koputtavan oveeni. Hätäilin hieman ja laitoin vain sen nopeasti laatikkoon takaisin. 
-Sisään, sanoin ja kurotuin ottamaan laukkuni. Oven avasi laitoksen eräs työntekijä, Liz. 
-Viv, on ruoka-aika, hän sanoi ja istui sängylleni. 
-Joo. Mä tuun vaihan ensin nää housut, Hymyilin ja Liz lähti huoneesta. Nousin ylös ja vaihdoin farkut college housuihin.

Olen Vivian, kavereille Viv. Minulla on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Asun nuorisokodissa ja juoduin tänne sen jälkeen, kun äitini huomasi viiltoni. Sitä ennen asuin kotona äidin ja pikkuveljeni kanssa. Täytin vasta muutama viikko sitten 15. Olen ollut täällä jo kolme kuukautta. En ole tutustunut vielä muihin, sillä he ovat niin hyviä kavereita keskenään. Olen monesti lintsannut ja juonut kännit. Melkein kokeilin jopa huumeita. Nyt varmaan kysyt mistä tämä johtuu? Isäni yritti raiskata minut kaksi kertaa ja toisella kerralla onnistui. Hän monesti hakkasi minua, äitiä ja pikkuveljeäni, Williamia. Kaverini jättivät minut yksin, kun yläaste alkoi. Koulut eivät ole sen jälkeen kiinnostanut. Haluaisin vain, että joku välittäisi minusta. Ongelmani eivät ole kiinnostanut enään pitkään aikaan ketään. "Kaverini" vain sanovat, että keksin kaiken ja haen huomiota. Olen myös ollut lähellä sairastua anoreksiaan, mutta sain onneksi apua ajoissa.

Sain housut vaihdettua ja otin iPhone 4s: puhelimeni laukustani. Menin ulos huoneestani ja kävelin hupparinhihat peittäen käteni ruokapöytään. Monet katseet seurasivat minua, sillä en ole puhunut täällä kellekään. Sain ruuan eteeni ja aloin närppimään sitä. Sain ruuan jotenkin syötyä ja nousin pöydästä. Kävelin hiljaa olohuoneeseen sohvalle istumaan. Istuin hetken yksin, kunnes huoneeseen tuli eräs nuori, Liam. 
-Moi, Liam sanoi ystävällisesti. 
-Moi, vastasin hiljaa. 
-Miten tommoi pommi on tänne joutunu ? Liam ihmetteli. Nostin vähän hihaani, jotta yksi arvista näkyisi. 
-Aa, saiks mutsis tietää ? Liam uteli.

 -Joo, huokaisin. 
-Anteeks jos utelen liikaa, Liam yhtäkkiä hätääntyi. 
-Et sä utele, on kiva puhuu jollekki pitkästä aikaa, hymyilin pitkästä aikaa. 
-Kiva kuulla, Liam hymyili. Uskalsin vihdoin jutella täällä jonkun kanssa.

 -Kuinka vanha oot ? Liam kysyi. 
-Täytin pari viikkoo sitte 15, sä ? kerroin. 
-Täytin kans vähä aikaa sitte mut vaa 17, Liam naurahti. 
-Saanks kysyy miks sä oot tääl ? kysyin vuorostani. 
-No en tullu kaikkien kaa oikee toimee, Liam huokaisi. 
-Ai no mitä sä sit teit ? kysyin varovasti. 
-Tuli otettuu muutama nyrkkitappelu ja vähä siin saatoin samal varastaakki, Liam kertoi. 
-Aaa... vastasin. 
-Mut haluuks kertoo mistä sun viiltely johtuu ? Liam kysyi ystävällisesti. En vastannut. 
-Ei oo tietenkää pakko, Liam hätääntyi. 
-Voin mä kertoo mut en vielä, sanoin ja huomasin kellon olevan viisi, mikä meinasi omiin huoneisiin menoa. 
-Mut oli kiva jutella, hymyilin ja nousin sohvalta. 
-Jutellaa joskus uuestaa, Liam hymyili ja nousi kanssa. Lähdimme kävelemään erisuuntiin, sillä täällä halutaan pitää pojat ja tytöt erillään.

Pääsin huoneeni ovelle ja menin sisälle. Kaaduin sängylle ja jäin miettimää minun ja Liamin keskustelua. Liamissa oli jotain erilaista. Hän oli oikeasti kiinnostunut miksi olen tälläinen. 
-Ehkä Liam oikeasti välittää, huokaisin itsekseni. Nousin sängyltäni ja otin laukustani matematiikan kirjan. En edes teidä mitä meille tuli läksyksi. Avasin kirjan ja katsoin repeytynyttä vihkoa. En jaksa tehdä läksyjä. Heitin kirjan lattialle ja otin aikasemman terottimen laatikosta. Avasin sen ja löystin lisää valmiiksi lähes irti ollutta ruuvia. Laitoin pienen ruuvin pöydälleni ja otin käteeni terän. Nostin hieman hupparini ja paitani helmaa. Näin kaikki edellisetkin arvet. Osa oli eilisiä. Painoin terän iholleni ja vedin hitaasti pitkiä viiltoja lantiolleni. Annoin veren valua viiltäessäni taas uudestaan ja uudestaan. Jonkin ajan päästä käteni alkoivat tärisemään ja terä tippui maahan. Silmäni sumenivat kyynelistä. Tätäkö tämä tulee olemaan vielä kolme vuotta, kunnes voin muutta omilleni ? Otin paperia pöydältä ja pyyhin verta siihen. Laskin paitani takaisin ja keräsin teroittimen kokoon. Lantiooni alkoi taas kirvelemään. En välittänyt kivusta. Siivosin myös muutamat vaatteet lattialta ja laitoin matematiikan kirjan takaisin laukkuuni. Sen jälkeen kävin selälleni makaamaan sängylle. Annoin kyynelten valua pitkin poskiani. Pyörin hetken sängylläni ja löysin vihdoin asennon, jossa ei sattunut olla. Otin puhelimeni taskustani ja laitoin kuulokkeet siihen kiinni. Valitsin soittolistani, jossa oli kaikki biisit, jotka ovat auttaneet minua. Ensimmäisenä tuli Professor Green-Read All About It. Lisää kyyneliä valui poskilleni. 
-I wanna sing, I wanna shout, I wanna scream till the words dry out. so put it in all of the papers, I’m not afraid, they can read all about it, read all about it, ohhhh, lauloin ensimmäiset sanat biisistä. Tätä biisiä voisin kuunnella, vaikka kuinka kauan. Kuunnellessani musiikkia taisin nukahtaa.

Heräsin jonkun koputtaessa oveeni. Katsoin nopeasti kelloa, kahdeksan.

-Sisään, sanoin unisena. Sisälle tuli Liz. 
-Puhelinta tulin hakemaan, Liz hymyili. 
-Aa, joo. Mä vaan nukahin, sanoin ja ojensin puhelimeni Lizille. 
-Huomasin, että puhuit Liamin kanssa ruokailun jälkeen, Liz hymyili. 
-Joo, hymyilin hieman. 
-Hyvä et juttelette, Liz sanoi ja lähti huoneesta. Otin hupparini pois ja kävin peiton alle. Voisin nukkua näillä vaatteilla sillä huomenna on lauantai. Laitoin radioni hiljaiselle ja otin päiväkirjani patjani alta.

6.9.-13

Tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Ei, tapahtuihan. Uskalsin puhua Liamin kanssa. Ei me ihmeitä puhuttu. Mut se oli erilainen, ko muut. Kyl mä sit taas viilsinki... En oo kyllä ylpee tai mitää mutta... Haluun vaa pois. Nyt. Onneks huomenna ei oo kouluu. En mä siel kestäis olla. Nää mun ajatukset ovat vaa niin sekasin. Haluun saada joskus selkoo näihin. Ai nii. Voi Hitto. Huomen äiti ja broidi tulee tänne. On ihana nähä se pikkunen taas. Voisin mennä nyt nukkumaan.

Heräsin aamulla jonkun koputtaessa oveeni. Katsoin nopeasti kelloa, yhdeksän. 
-Joo, mutisin ja otin harjani lattialta.
-Huomenta, äitisi ja pikkuveljesihän tulevat muutaman tunnin päästä, kuulin Lizin äänen ovelta. 
-Joo, onks suihku vapaa ? Kysyin ja laitoin harjan pöydälle. 
-Siellä on se Liam, mutta mee vaa jo oottaa, Liz hymyili. 
-Joo, hymyilin. Liz poistui ja nousin sängyltä. Otin pyyhkeeni, puhtaat farkut ja topin. Otin myös shamppooni ja lähdin huoneesta. Näin samalla muutaman nuoren syömässä tai viettämässä aikaa. Pääsin suihkuhuoneen ovelle ja jäin odottelemaan. Hetken päästä Liam avasi oven ja tuli pelkkä pyyhe ympärillään ulos. 
-Ai, anteeks. Luulin ettei kukaa tuu mun jälkee. Kastelin mun hpparin ja lökäritki vahingos tuol, Liam hätäili. 
-Joo ei mitää, meen nyt tonne nii, joo, jutellaa myöhemmi, sanoin nolona ja pujahdin sisälle suihkuhuoneeseen. Valuin istumaan vasten lukittua ovea. Peitin kasvoni käsiini. Tajusin jääneeni katsomaan Liamin lihaksia. Vedin syvään henkeä ja nousin lattialta. Otin vaatteeet päältäni ja valutin hetken vettä. Kun vesi oli tarpeeksi lämmintä, menin suihkuun. Annoin veden valua hiuksistani aina varpaisiin asti. Aina veden osuessa viiltoon, oli se sitten vanha tai uusi, kirveli. Pesin hiukseni huolella ja huuhtelin shamppoot pois. Suljin hanan ja kuivasin itseni. Vedin alusvaatteet päälle ja katsoin itseäni. Näin itseni turhana, rumana kasana arpia, kukaan ei välitä. Onko minulla paikkaa enään täällä ? Vai pitäisikö vain luovuttaa ? Otin topin penkiltä ja laitoin sen päälleni. Otin myös farkkuni ja laitoin ne avrovasti jalkaan. Hiukset laitoin pyyhkeen sisään turbaanille. Otin myös eiliset vaatteet ja shampoot ja lähdin kohti huonettani. Muut taisivat olla ulkona sillä en kuullu et edes Cameronin huoneesta musiikkia. Kävelin huoneeseeni ja laitoin radoin päälle. Otin kaapistani hiustenkuivaajan ja aloin kuivaamaan hiuksiani. Sain hiukseni kuiviksi, huomasin samalla, että ne eivät olleet täysin suorat. Etsin suoristusrautani ja laitoin sen lämpeämään. Samalla aloin meikkaamaan. Meikkaamisessa meni taas kauan aikaa, mutta silloin rauta oli varmasti lämmin. Otin raudan ja aloin suoristamaan hiuksia jotka olivat ihan kivasti kihartuneet. Olin melkein valmis, kun joku koputti oveen. Säikähdin niin paljo, että sormeni luiskahti raudan väliin. 
-Ai per... jantai ! huudahdin. 
-Joo, tuu vaa, sanoin sormi suussa. Oven aukaisi Liam. 
-Häiritsenks ? Liam kysyi ja katseli ympärilleen. 
-No en ny tiiä, poltin sormeni, sanoin ja heittelin vaatteitani pois sängyltä. Petasin sen nopeasti. 
-Ai kui sä nyt sillee ? Liam naurahti. 
-Suoristin hiuksii, säikäytit nii sormi meni sinne välii, sanoin jajatkoin hiusteni suoristamista. Huomasin peilin kautta kuinka Liam katsoi minua. 
-No ? ihmettelin ja keräsin suoristusraudan pois. 
-Hä ? Liam havahtui. 
-Mitä tuijotit ? naurahdin ja siivosin huonettani. 
-Sun arvet on aika näkyviii... Liam sanoi hiljaa. 
-Ai nää vai ? kysyin osottaen käsieni arpia. 
-Nii, Liam huokaisi. 
-Ei oo ees pahoi... sanoin hiljaa, sillä lantioni on vielä pahempi. 
-Ai, mut haluisiks nyt kertoo miks sä teet tollasta ? Liam sanoin hetken päästä. 
-Mennääkö ulos muiden kaa ? kysyin ja otin hupparin. 
-Okei, Liam myöntyi. Kävelimme hiljaa ulos kirkkaaseen päivään, kello oli ehkä puoli yksitoista. 
-Viv, unohin antaa sun puhelimen, Liz sanoi huomatessaan minut. 
-Aa, kiitti, hymyilin ja otin puhelimeni häneltä. Menimme istumaan tyhjälle penkille. 
-Ei sun oo pakko kertoo jos et haluu, Liam sanoi hetken päästä. 
-Mä en vaa oo kertonu muille, kun äitille ja kavereille, sanoin ja vedin syvään henkeä. 
-Sillon, kun isä viel asu kotona se hakkas mua, äitiä ja mun pikkuveljeä. Se oli iha hirveetä. Sitte mun kaveri alko sanoo et mäki oon hullu ja hakkaan niitä. Sit sen jälkee mulla ei oo ollu kavereita. Sit mun parhaaks kaveriks tuli terotin, kerroin. 
-Eikä, Liam sanoi hiljaa. 
-Ei noi tietenkää ollu kaikki... sanoin itku kurkussa. Liam odotti, että jatkan. 
-Isäni.. Yritti raiskata minut... aloitin ja muutamia kyyneliä karkasi. Liam vain kuunteli hiljaa. -Eikä ollu yks kerta... Se yritti kaks kertaa ja jälkimmäisellä onnistu... sanoin ja kyyneleet tulvivat silmistäni. Samassa Liam kietoi vahvat kätensä ympärilleni.

*flashback*

-Nyt sä kakara tottelet mua ! isäni huusi kännissä. 
-Mitä sä teet ?! huusin peloissani. 
-Sun ei tarvii muutakun totella, isäni mutisi ja heitti housunsa pois.

*end of flashback*

Vavahduin nopeasti. Liamin kädet muistuttivat sitä mitä isäni teki. Revin itseni irti ja lähdin nopeasti. Juoksin suoraan huoneeseeni ja valuin vasten ovea. Kyyneleet tulvivat ja harmaat janat kulkivat poskillani. Otin puhelimeni taskusta ja olin saanut äidiltäni viestin. 'Anteeksi kulta. Emme pääsekään tulemaan tänään. Soitin jo sinnekin. Will sai jonkin kohtauksen ja olemme nyt sairaalassa. Mutta nähdään ensi viikolla! Pusuja.' Laitoin puhelimen lattialle ja kävelin pöytäni luokse. Avasin taas laatikon, mutta tällä kertaa otin sieltä vaaleanpunaisen pussukan. Sieltä otin valokuvan, jossa oli minä, äiti ja William. Pidin kuvaa kädessäni ja Liam tuli huoneeseen. 
-Anteeks.. Liam mutisi. 
-Älä pyydä anteeks. Miehet ei oo sen jälkee koskenu muhun, huokaisin ja menin Liamin eteen seisomaan. 
-Mun pitäs kiittää sua, sanoin ja katsoin paljon minua pidempää poikaa. Hän katsoi minua kysyvästi. -Kiitos sun, mä uskalsin nyt puhuu siit jollekki muulle, kun sossuille ja äitille, hymyilin pienesti. 
-Ai, no ei mitää, Liam punastui hieman. 
-Mut yhtä juttuu mä ihmettelen, sanoin ja katsoin Liamia silmiin. 
-Mitä ? Liam kysyi.
-Miten sua kiinnostaa mun asiat ? sanoin ja menin istumaan ikkunalaudalle. Huomasin samalla, että Liam vaivaantui. 
-Sano vaa, sanoin ja katsoin puhelimeni etukameralla meikkejeni kunnon. 
-Oon miettiny et miten noin täydellii tyttö on tänne päätyny, Liam sanoi ujosti. Pysähdyin kuin seinään. 
-Täydellinen ? toistin hiljaa. 
-Nii, Liam sanoi. 
-Wow, huokaisin. 
-Mitä ? Liam ihmetteli ja tuli viereeni istumaan penkilläni. 
-Kukaa ei oo koskaa kehunu mua, sanoin vaisusti. 
-Oikeesti ? Liam ihmetteli. -Oikeesti, sanoin. 
-Se pitää kyl korjaa ! Sussa ei o mitää vikaa, Liam huokaisi. 
-Pelastakaa mut jos mä vangiksi jään, jos sä kuulet mun huudon, melun alle jääneen, se on viimeinen viesti ja jäljelle jää. Mun hätähuutoon, lauloin hiljaa.
-Mitä ? Liam ihmetteli. 
-E-ei mitää, takertelin. Nousin ikkunalta ja menin ulos huoneestani. Kävelin Liam kannoillani olohuoneeseen. Istuimme siinä hiiren hiljaa. Huomasin, että Liam oli sanomassa jotain, mutta ei sanonutkaan.

Parin kuukauden päästä uudet arvet olivat lisääntyneet. Lintsasin jatkuvasti koulusta, eikä Liam ollut puhunut minulle sen jälkeen. Tänne on tullut muutamia uusia ja muutama lähtenyt täyttäessään 18. Niin, 18. Ainut mikä täällä on, on Liam. Vaikka emme ole puhuneet sen jälkeen, hän on minulle tärkeä. En vain tiedä mikä hänellä on. Nyt istumme taas muutaman nuoren kanssa katsoen televisiota ja Liamkin on täällä. Välillä hän katsoo minua kaipaavasti. Olen miettinyt monesti, että tappaisin itseni. Itken itseni uneen yhä useammin ja useammin. Olen kyllästynyt elämääni. Olen nähnyt äitiäni ja Williamia muutaman kerran. 
-Viv... kuulin Liamin äänen edessäni.
-Hmh ? ihmettelin hetken enne kuin Liam oli jo kerennyt vetämään minut sivummalle. Laitos on todella iso joten kukaan ei edes tajunnut, että lähdimme suihkuille. Liam veti minut kanssaan suihkun puolelle. 
-Mitä ? ihmettelin. Liam painoi minut ovea vasten. 
-Anteeks, Liam mutisi. Oli vaikeaa olla hänen ja oven välissä sillä olin häntä paljon lyhyempi. 
-Mitä sä anteeks pyydät ? Kysyin ihmeissäni. Liam ei vastannut mitään vaan teki sen mitä vähiten odotin. Hänen huulensa olivat huulillani. Jouduin työntämään hänet kauemmaksi. 
-Oho, huokaisin. Minun oli vaikea sisäistää äskeistä. Jalkani tuntuivat pettävän alta, joten etsin penkin itselleni. Istuin hetken paikoillani ja Liam tuli kyykkyyn eteeni. 
-Mä oikeesti tykkään susta, mut kuten tiiät. Säännöt ei salli suhteita. Siks oon pitäny etäisyyttä. Mä oikeesti tykkään susta. Uskotko? Liam sanoi. 
-Mä... En tiiä mitä sanoo, sanoin hieman yllättyneenä. Tunsin itseni samaan aikaan tarpeelliseksi sekä ahdistuneeksi. Nousin mitään sanomatta ylös ja kävelin huoneeseeni. Huoneessani laitoin radion päälle. Kuuntelin vain musiikkia ja kävin lattialle istumaan. Jäin miettimään Liamin sanoja. Tarkottiko hän oikeasti niitä? Se selviäisi vain yhdellä tavalla. Nousin lattialta ja katsoin kelloa, neljä. Kerkeän vielä. Kävelin "poikien käytävälle" ja menin Liamin ovelle. Vedin syvään henkeä ja koputin oveen. Hetken päästä Liam tuli avaamaan oven. 
-Tuu sisää, hän sanoi hymy huulillaan. Menimme huoneeseen, joka oli pojan tyylisesti hieman sotkuinen. 
-Oliks sul asiaa ? Liam kysyi. 
-Joo, on, sanoin ja istuin hänen penkilleen. Liam katsoi minua kysyvästi.
-Tarkotiks sä sitä mitä sanoit ? kysyin varovasti. 
-Joka sanaa, Liam vakuutteli. 
-Okei, ei mulla muuta, sanoin ja nousin lähteäkseni. 
-Viv, oota, Liam sanoi ja tarttui käteeni. Katsoin häntä kysyvästi. Liam painoi huulensa huulilleni ja irrotautui hitaasti. 
-Ei mulla muuta, Liam sanoi hymyillen. 
-Kiitos, sanoin hiljaa hymyillen. 
-Häh ? Liam naurahti.
-Kiitos kaikesta, sanoin ja poistuin huoneesta. Kävelin huoneeseeni ja matkalla jätin puhelimeni Lizille. Huomenna on taas yksi puuduttava päivä edessä.

Heräsin herätyskellon ärsyttävää pirinään. Nousin hitaasti sängyltäni ja katsoin itseäni peilistä. Otin pöydältä hiusharjani ja harjasin hiukseni. Laitoin niitä hieman ja otin kaapista repaleiset farkut, harmaan topin ja villapaidan. Vedin vaatteet päälleni ja meikkasin vielä. Pakkasin laukkuni, vaikka kouluun en menekään. Otin laukkuuni myös ylimääräisenä teroittimeni. Menin ulos huoneestani ja sain taas ne samat katseet itseeni. Menin istumaan pöydän ääreen ja otin yhden omenan korista. Söin sen ja pyysin puhelimeni Liziltä. Saatuani puhelimen hain huoneestani takin, kengät ja laukkuni. 
-Liz, mä lähen nyt kouluu, sanoin Lizille, joka jutteli muille nuorille.
-Joo, suoraan koulusta tänne, hän sanoi.
-Joojoo, mutisin ja lähdin ulko-ovelle. Astuin ulos raikkaaseen marraskuiseen ilmaan. Etsin kuulokkeeni ja laitoin musiikin soimaan. Lähdin kävelemään musiikin tahdissa kohti bussipysäkkiä. Bussipysäkki oli muutaman kilometrin päässä, sillä laitos sijaitsi kirjaimellisesti korvessa. Olin kävellyt noin puolet matkasta, sillä pääsin jo ihmistenilmoille. Pian tunsin jonkun käden olallani. 
-Hui hemmetti, tuhahdin ja otin kuulokkeen korvastani. 
-Säikäytinkö ? Liam naurahti.
-No arvaa, sanoin turhautuneena. Jatkoin kävelyäni.
-Menossa kouluu ? Liam uteli.
-Joo, tai en, sanoin. En voi valehdella hänelle.
-Ai, meinaatko lintsaa ? Liam ihmetteli.
-Ainaki kyylän tunnin, sanoin mietittyäni hetken.
-Nii kenen ? Liam naurahti.
-Matikka, tuhahdin.
-Jaa, Liam vastasi. Olimme pian jo bussipysäkillä. Emme kerenneet kauaa odottaa, kunnes bussi tuli jo. Näytin korttini ja menin istumaan Liam perässäni. Istuimme pitkään hiljaa.
-Moneen sulla on koulua ? Liam kysyi.
-Kahtee, mutisin ja katsoin ulos ikkunasta. 
-Okei, voitas mennä samaa matkaa takasin ? Pääsen yheltä, mutta voin kyllä venailla keskustas, Liam ehdotti. 
-Mm okei, suostuin, vaikka en tiedäkkään onnistuuko se mitä yritän. Aloimme jutella hieman kaikesta.

Aika oli mennyt nopeasti ja pääsimme pääte pysäkille. Nousimme bussista ja kävelimme kohti koulua. Olemme samassa koulussa, mutta eri puolilla. Liam on lukiossa, minä yläasteella. 
-Nähää, Liam sanoi ja katosi jo kavereidensa luokse. Minä odottelin hetken, että hän lähti sisälle ja suuntasin keskustaan. Keskustassa kävin ostamassa Starbucks kahvin ja suuntasin askeleeni kohti jokea. Raikas tuuli heitteli vaaleita hiuksiani ympäriinsä. Monet vanhat ihmiset kääntyivät katsomaan minua, kun kävelin kävelysillalle. Nojasin kaiteeseen ja annoin tuulen sotkea hiukseni. Kuulin kaupungin metelin kauempana. Huomasin jääneeni kohtaan missä oli muutama lukko. Kyykistyin lukkojen luokse. Katsoin yhtä niistä. 
-Katelyn & Chris. 1998, wow, huokaisin. Lukko näyttikin vanhalta. Katsoin myös muita lukkoja. Olen itse aina halunnut laittaa lukon tänne. Nousin ylös ja join kahvini loppuun. Aloin miettimään elämääni. Voisiko sen lopettaa jo tänään? Katsoin rauhakseen kohisevaa jokea. Muutamia ihmisiä oli liikkeellä. Nostin katseeni taas horisonttiin. Tarvitaanko minua enää täällä? Miljoonat ajatukset ja sanat pyörivät mielessäni. Vesi olisi kylmää, mikä takaisi paleltumisen sekä hukkumisen. Katsoin vielä ympärilleni ja kun ketään ei näkynyt kaivoin laukustani teroittimenterän. Otin takkini pois ja laitoin sen laukkuni viereen maahan. Nostin paitani hihoja ja viillellyt ranteet tulivat näkyviin. Painoin terän vasemmalle ranteelleni ja viilsin pitkän ja hieman syvän viillon. Toinen. Kolmas. Neljäs. Vaihdoin terän vasempaan käteen ja tein saman oikealle kädelle. Annoin veren ja kyynelten valua. Pian molemmat käteni kirvelivät kylmästä tuulesta. En välittänyt kivusta. Muutama kyynel tippui viiltojen sekaan ja sai kivun vielä pahemmaksi. Nousin varovasti istumaan kaiteelle. Heiluttelin jalkojani ilmassa. 
-Istun taas reunalla. Jalat huitoo ilmassa. Edessäni näen kirkkaana ne valot, jotka vetää puoleensa, lauloin hiljaa. Otin terän uudestaan ja viilsin muutaman viillon kumpaankin käteen. 
-Äiti ja William muistakaa, et mä rakstan teitä, sanoin hiljaa ja kyyneleeni tippuivat syliini.
-Liam, toivon, että muistat mut sinä ilosena, etkä tälläsenä, jatkoin ja kyyneliä valui vielä lisää. Suljin silmäni. Olin juuri hyppäämässä kaiteelta, kun vahvat kädet tarttuivat minuun.
-Vivian ! Sä et lähe täältä. Mä rakastan sua, elä mun vuoks, kuulin Liamin itkuisen äänen takanani. Liam otti minut alas kaiteelta. 
-Viv... hän kuiskasi ja painoi minut vasten rintakehäänsä. 
-Anteeks, sanoin hiljaa, sillä hetkellä tajusin miksi elän.
-Shh, Liam hyssytteli minua. Halasin Liamia lujasti.
-Älä päästä musta irti, kuiskasin hänen rintaansa vasten.
-Mä en päästä susta enää ikinä irti, usko mua, Liam sanoi itkuisena.

Olimme olleet sillalla pitkään ja ihmisiä alkoi taas olla enemmän. 
-Voi paska, sanoin sillä huomasin, Liamin takki oli tahriintunut verestäni.
-Njäh, älä välitä. Se oli sen arvosta, Liam hymyili pienesti. Laskin hihani varovasti ja laitoin takin päälleni. 
-Viv, anna se terotin tänne, Liam sanoi ja ojensi kätensä. Mietin hetken ja lopulta laitoin terottimen terineen Liam kädelle. 
-Kiitos, Liam sanoi ja heitti sen jokeen. Liam otti laukkuni ja tuli luokseni. 
-Lupaatko lopettaa ? Mun vuoks ? Liam aneli. 
-Autaks sä mua ? Kysyin hiljaa.
-Ihan mitä vaan, jotta sä oisit kunnossa, Liam vakuutti.
-Kiitos, kuiskasin. 
-Käyäänkö hakee Starbucksit ja lähetää laitokselle ? Liam naurahti.
-Mul ei oo enää rahaa, mutisin.
-Ei mitää, mä tarjoon, Liam hymyili ja tarttui kädestäni. Puristin hänen kättään lujaa. En halunnut päästää irti. Kävimme hakemassa kahvit ja kävelimme nyt bussipysäkille. Jäimme hetkeksi odottamaan hiljaa bussin tuloa. Nähdessäni sen lähestyvän katsoin Liamia. Hän hymyili rauhoittavasti. Menimme bussiin ja istuimme mahdollisimman taakse. Nojauduin Liamia vasten. Ensi kertaa tunsin, että olisi ehkä järkeä elää. 
-Mulla on kylmä, sanoin hiljaa. 
-Tuu tänne, Liam sanoi ja otti minut viereensä. 
-Mitä ne laitoksessa sanoo sun takista ? Kysyin.
-Ei sitä huomaa, tää on nii tumma sillee. Vien tän muutenki tänää pesuu, Liam hymyili. 
-Okei, vastasin. 
-Öö... Liam, kuiskasin hetken päästä.
-Nii ? Liam kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
-Mitä me sanotaa meistä ? Kysyin epävarmana. 
-Meijän pitää oottaa, sä alat pääse koht useemmin kotii, jos et jää viiltelyst kii ja lopetat. Mäki pääsen nykyää aika usei. Voidaa sillon olla ja jos kukaan ei nää, Liam sanoi hymyillen. En vastannut mitään vaan tyydyin pussaamasn häntä kevyesti huulille. Pääsimme pysäkillemme ja näimme muutamia muitakin nuoria kävelemässä kohti laitosta. Kävelimme käsi kädessä muista välittämättä. Olimme hiljaa sillä en tuntenut tarpeelliseksi puhua. Näimme melkein laitoksen pihan. 
-Liam, sanoin ja pysäytin pojan kasvotusten minuun.
-Nii ? Hän ihmetteli.
-You are my angel, sanoin ja painoi  huuleni hänen huulilleen.

// NONIIIN olkaa hyvä :) tämä on se mun koulutarina. mielipiteitä sitte tästäkin xd onko hyvä pitääkö parantaa ja sillee :) ja sit on myös ilmotusta. mun piti kirjottaa tän tyylinen fanfic mutta kun kuulin että koulussa kirjotetaan niin päätin kirjottaa sen siihen :) että millasta haluisitte seuraavasta ?:) otan ehotuksii vastaa. mul on inspis vähä kadonnu siihe edellisee et 13 luku on se viiminen luku :)

alas kuva tytöstä ja Liam on oikeesti tässä sen 17 vaan eli laitan kuvan ko se oli 17 :)