Olen Amanda Hopkirk, 16. Asun Lontoossa äitini kanssa, mutta en ole kotona tai olen vain omassa huoneessa lukkojen takana. Sairastan anoreksiaa, ja todettua masennusta. En ole koulussa sillä pidän välivuoden. Niin täyttäisin siis 17 muutaman kuukauden päästä. Olen jaksanut hädin tuskin elää yhden bändin vuoksi, One Direction.
*pip*pip*pip* Piipitys kuului. En pystynyt avaamaan silmiäni sillä valo sattui silmiini. Olenko elossa ? Liikutin hieman sormiani ja joka paikkaan sattui. Sain silmiäni hieman auki ja räpyttelin vain niitä. Näin valkoisen katon ja kirkkaat lamput. Katsoin oikealle. Näin jotain koneita kiinni itsessäni. Katsoin vasemmalle ja näin tyhjän penkin. Niinpä niin. Tyhjä. Edes isoäitiäni ei kiinnosta. Olin huoneessa yksin. Pian tajusin että mikään paikka ei ollut kipsissä. Mitä helvettiä ? Eikö mitään raajoja murtunut. Tajusin olevani hengitys laitteissa joten kylkiluita on saattanut murtua tai ainakin siltä se tuntuu. Kuulin oven käyvän.
"Ai oletkin jo herännyt." Lempeä naishoitaja sanoi. "Kutsunkin lääkärin." Hän hymyili. Hoitaja vaikutti mukavalta. Olen sosiaalinen, mutta kukaan ei halua ikinä tutustua minuun. Kukahan edes minun näki tippuvan. Hoitaja oli tulossa vaihtamaan tippaa, mutta olin hereillä niin lähti hakemaan lääkärin. Pian huoneeseen tuli sama hoitaja ja naislääkäri. Yritin hymyillä hieman heille. Olin niin väsynyt, että sekin oli vaikeaa.
"Väsyttääkö ?" Lääkäri kysyi ja tarkisti pulssini. Nyökkäsin vain. Hoitaja laittoi uuden tipan ja he kyselivät kaikkea ja vastailin miten pystyin. He ottivat myös happilaitteet pois, koska hengitin hyvin itse. Sain tietää että kaksi kylkiluuta on murtunut ja muuten olen päässyt säikähdyksellä.
"Kauan olen ollut täällä." Kysyin.
"Viikon verran, sait kovan tällin ja sinut leikattiinkin." Lääkäri sanoi.
"Mitäs teit siellä talolla ?" Lääkäri kysyi vakavoituen ja hoitaja lähti huoneesta. Kyynel valui poskelleni.
"En tiedä." Sanoin hiljaa.
"Olet aliravittu joten pidämme sinut täällä pari viikkoa." Lääkäri sanoi. "Ilmoitimme äidillesi, että olet täällä." Hän jatkoi.
"Ei, äitiäni ei kiinnosta. Hän vain juo." Parkaisin. Lääkäri katsoi kysyvästi.
"Siksikö siellä olit ?" Lääkäri kysyi. Nyökkäsin vain.
"En haluu mennä enää kotiin." Sanoin ja kyyneleet tulvivat silmistäni.
"Sitten menet lastenkotiin." Lääkäri huokaisi.
"Hän voi tulla meille asumaan." Kuulin liiankin tutun ja ihanan äänen. Niall James Horan. Katsoin ovelle. Siellä hän seisoi.
"Ainiin. Tämä nuori herra löysi sinut sieltä talolta ja näki kuinka tipuit." Lääkäri sanoi. En pystynyt vastaamaan katsoin vain Niallia uskomatta silmiäni.
"Amanda ? Mikä tuli ?" Lääkäri kysyi. Havahduin.
"Ootko sä oikeesti siinä ?" Kysyin ihmeissäni. Niall katsoi minua hölmistyneenä.
"Oot vissiin fani ?" Hän vihdoin tajusi. Nyökkäsin vain. Nousin hieman istuvanpaan asentoon. Lääkäri lähti huoneesta ja Niall istui penkille.
"No.. Mitä jos oikeesti muuttasit meille ?" Niall kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Mitä tarkottaa meille ?" Kysyin hetken päästä.
"No meille, One Directionille." Niall naurahti. Mietin hetken. Mitä siitä seuraisi jos asuisin maailman suosituimman bändin luona.
"No.. Okei." Myönnyin. Niall alkoi hymyillä. "Vaan koska en haluu mennä lastenkotiinkaa." Jatkoin. "Ja maksan teille mun ylläpidosta heti kun saan töitä." Sanoin vielä.
"Katotaa sitä sitte." Niall hymyili. Juttelimme hetken kaikesta. Sovimme, että Niall tulee hakemaan minut sairaalasta ja menemme meille hakemaan tavarani. Niall lähti ja jäin yksin. Nukahdin nopeasti.
//anteeksi. poistin sen vanhan koska sain paremman inspin. anteeks että oli lyhyt luku mutta selitän nyt vähän tästä tän ficin nimestä. se on tässä ekassa tollai /joku/joku/ koska käytän niistä sanoista aina sitä mikä kuvaa sitä lukua parhaiten (: toivottavasti tajusitte
ja alas kuva tytöstä ja Niallista 
Ihana !! Jatka pian <3
VastaaPoista- Anni