~ Just One Look 6

Heräsin taas aamulla herätyskellooni. Nousin väsyneenä ylös ja harjasin taas hiukseni. Katsoin puhelimeni ja vastasin viesteihin. Robyn oli taas valittanut kuinka ikävä oli. Olihan minullakin häntä. Menin vaatehuoneeseeni ja otin valkoisen bandeaun, henkarista otin ohuen valko-musta raitasen kauluspaidan, hyllyltä otin vielä mustat tiukat pillifarkut. Puin vaatteet ylleni ja suoristin hiukseni. Otin pöydältä rannekoruni jonka sain Robyniltä kun olimme seurustelleet kaksi kuukautta. Katsoin kuvakollaasia jonka kaverini antoivat minulle. Aloin hymyilemään ja miettimään meidän muistoja. Lopetin haaveiluni ja meikkasin meikkini ja pakkasin laukun. Otin laukun mukaani alakertaan. Tein saman aamupalan kuin eilen ja avasin koneeni jonka eilen unohdin tänne. Menin facebookiin ja etusivulleni nousi ensimmäisenä Robynin päivitys.
"ihan kauhee ikävä... :'( mä haluun sut takas... muista et sulla on aina paikka mun sydämmessä <3 täst on jo aikaa mut love you !:*" Luin kuvan kuvauksen ja katsoin kuvaa. Se oli kollaasi. Siinä oli meidän paras suutelukuva, kaikkia tyhmiä ilmekuvia, kaikkia mitä kaverit oli ottanut ja niitä joita olimme itse ottaneet. Kommentoin kuvaa ja suljin koneeni. Katsoin kelloa, piti lähteä. Menin eteiseen ja otin hyllystä mustat korkokenkäni ja vedin ne jalkaan. Otin avaimeni hyllyltä ja tungin ne taskuuni. Avasin oven ja katsoin kadulle. Troy. Niinpä tietenkin. Onneksi hän oli jo matkalla eikä huomannut minua. Suljin ovemme ja lähdin kävelemään. Kävelin ihan normaalia vauhtia. Troy puhi jonkun kanssa puhelimessa eikä kiinnittänyt minun huomiota. Hän lopetti puhelun. Jatkoin matkaani ja suuntasin katseen maahan. Pian kuitenkin törmäsin johonkin.
"Ai helvetti !" Huusin sillä löin pääni.
"Wow älä nyt sentää sylii kävele !" Kuulin Troyn naurahtavan.
"Ai sori en kattonu eteeni." Sanoin hieman nolona.
"No ei mitää. Mitä sul on ekana ?" Troy kysyi. Lähdin kävelemään.
"Matikkaa." Vastasin.
"Jaa no mulki." Troy hymyili. Hymyilin hieman takaisin.
"Millasta siel Amerikas oli ? Tai niiku oliks siel kiva asuu ?" Troy kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Siel oli ihan mahtavaa, ihan paras paikka." Sanoin.
"Kaipaaks sinne takasin ?" Troy kysyi.
"Joo. Täällä ei tunnu sillee kotoselta ku ei oo kavereita." Sanoin hieman haikeana.
"Kyl sä saat kavereita. Me ainaki ollaa jo sun frendei." Troy sanoi rohkaisevasti.
"Ketkä me ?" Kysyin ihmeissäni.
"Minä, Kate, Vanessa." Troy luetteli. Olivatko he tosiaan kavereitani ? Hymyilin pienesti ajatukselle että meistä tulisi ystäviä. Pian olimme koululla.
"Tuu." Troy sanoi ja viittoi mukaansa. Hän käveli päättäväsesti Vanessan ja Katen luo.
"Moi Diana !" Kate sanoi hymyillen ku pääsimme heidän luokse.
"Moi." Vastasin hiljaa. He rupesivat juttelemaan kaikesta ja pian he alkoivat kyselemään kaikkea minulta.
"Ooks sä ikinä seurustellu ? Eikai oo liia henkilökohtast ?" Troy kysyi.
"Joo..." Kerkesin aloittaa kunnes piti mennä sisälle luokkaan. Matikkaa.Menin istumaan takariviin, ikkunan viereen. Katsoin ajatuksissani ulos. Olisimmekohan koskaan suudelleet uudestaan tai mitään ellen olisi lähtenyt ? Olisimmeko yhdessä ? Pian Vanessa tuli istumaan viereeni, täällä on pari pulpetit. Kate ja Troy tulivat eteemme. Opettajamme alkoi jakamaan kirjoja. Pian hän olikin jo selittämässä aihetta.
"Jatka mitä olit kertomas enne tätä." Troy kuiskasi. Vedin henkeä sisään.
"Mä seurustelin yhen pojan kanssa puol vuotta kuukaus ennen tänne muuttoa. Me erottiin koska ei ollut aikaa. Mut mun viimisenä päivänä suudeltii ja tajuttii mitä me menetetää." Sanoin hiljaa niin että he kaikki kuulivat. Kirjoitimme samaan aikaan matikan teoriaa.
"Sit tän aja mitä oon ollu täällä me ollaa juteltu ja kaikkee. Sit se laitto oisko ollu tänää sellase kuva kollaasin meist sen face seinälle. Me yhä rakastetaa toisiimme..." Jatkoin ja katsoin lisää tekstiä taululta. He eivät vastanneet mitään.
"Voi harmi..." Kate vastasi pian.
"Niipä. Olitte varmaa suloi pari." Vanessa vastasi hiljaa ja kirjoitti taas lisää. Troy ei vastannut mitään vaan kirjoitti tiuhaan tahtiin. Pian Kate kuitenkin tönäisi häntä hieman kylkeen ja katsoi tiukasti.
"Harmi juu." Troy sanoi ja jatkoi kirjoittamista. Siirryimme pian tekemään laskuja.

Suljin kirjani ja laitoin sen reppuuni. Nousin penkiltä ja lähdimme ulos luokasta. Koulu loppui. Minua harmittaa että musiikki ja tanssi alkavat vasta ensi jaksossa, mutta onneksi ne jatkuvat loppu vuoden. Sanoimme heipat Katelle ja Vanessalle ja lähdomme Troyn kanssa kävelemään. Kävelimme syvässä hiljaisuudessa. Se oli jopa hieman kiusallista.
"Rakastaks sä oikeesti sitä poikaa vai sanoks sä vaa ?" Troy pamautti. Tuotako hän tosiaan mietti ?
"Joo, kyllä rakastan." Sanoin tiukasti.
"Niipä nii." Troy sanoi katsettaan kääntämättä.
"Mitä sua ees kiinnostaa ?" Kysyin ihmeissäni ja pysähdyin. Troy pysähtyi vähän matkan päähän ja jäi katsomaan eteensä.
"Mä ite muutin tänne Amerikasta. Mä vannoin et rakastan sitä tyttöö mutta heti ku tääl käveli kaunis tyttö vastaa nii kuolasin sen perää." Troy sanoi, katsetta kääntämättä.
"Mun kestää toipuu erosta." Sanoin ja lähdin kävelemään pojan ohi. Pian kuitenkin Troy otti minut kiinni.
"Okei sori. Ehkä sä et ookkaa samallai ku mä. Anteeks." Troy sanoi.
"Joo no en oo. Ei mitää. Mut voiks antaa mun ite toipuu ?" Sanoin ja katsoin vain maahan.
"Joo anteeks. Mun moka." Troy sanoi. Olimme pian perillä ja hyvästelimme toisemme. Menin sisälle ja rupesin vaihtamaan kuulumisia vanhempieni kanssa niinkuin eilen. Juttelun jälkeen menin koneelleni ja minulle oli kolme kaveripyyntöä facessa. Troy, Vanessa ja Kate. Hyväksyin heidät ja lähdin tekemään läksyjäni.

// joo piti tulla jo sunnuntaina mutta en vain kerkee kirjottamaan anteeks :/ alas sen vaatteet :)

~ Just One Look 5

Heräsin herätyskelloni ärsyttävään pirinään. Nousin sängyltä ja kävin sammuttamassa sen. Otin hiusharjani ja rupesin harjaamaan hiuksiani. Katsoin itseäni peilistä ja huokaisin syvään. Saisinko ikinä kavereita ? Kiusattaisiinko minua ? Äh, sen näkee sitten. Lähdin vaatehuoneelleni ja otin sieltä repaleiset farkut, harmaan college paidan ja alle valkoisen topin. Vaihdoin vaatteni ja meikkasin nopeasti. Katsoin puhelimeni viestit ja lähdin alakertaan. Talo oli hiljainen, vanhempani olivat lähteneet töihin. Kävimme eilen koululla ja tiedän mihin luokkaan menen sain myös kaapin avaimen. Rehtori ja opettajat vaikuttivat ihan mukavilta. Menin jääkapille ja otin sieltä voileipä tarvikkeet ja aloin keittämään uutta kahvia. Tein samalla leivän itselleni. Söin aamupalani ja katsoin kelloa. Kahdeksan, menen vasta yhdeksään. Minun pitäisi lähteä kävelemään puolelta joten minulla on vielä aikaa. Päätin ottaa puhelimeni ja sillä muutaman kuvan itsestäni ja laittaa parhaan instagramiin. Tein niin ja pian minulle tuli jo tykkäyksiä. Minua pelottaa etten saa kavereita. Olen todella ujo mutta nyt aion tehdä poikkeuksen ja olla sosiaalinen. Kuvan ottamisessa oli mennyt aikaa ja oli lähdettäävä. Kipusin yläkertaan ja hain laukkuni. Tulin takaisin alakertaan ja otin kenkähyllyltä harmaat skeittikenkien tapaiset kengät. Avasin oven ja lähdin kävelemään koululle.

Pääsin koululle ja katsoin muita oppilaita. Näin siellä muutaman tytön yksin. Jos heillä on samoja tunteja kuin minulla voisin jutella heille. Pian kellot soivat ja lähdimme kaikki sisälle. Sisällä aloin suunnistamaan luokkaan. Pääsin luokan eteen ja näin siinä muutamia ihan mukavan oloisia nuoria, tyttöjä sekä poikia. Yksi pojista vilkuili minua kokoajan ja hymyili. Hänellä oli tummat hiukset ja olihan hän myös ihan kivan näköinen. Pian opettajamme Mrs. Callah käveli korot kopisten luoksemme ja avasi luokan oven. Menin oppilas massan mukana sisälle ja menin istumaan mahdollisimman taakse. Luokanvalvojamme on myös äidinkielenopettaja.
"Noniin. Ensimmäisenä jaan teidän lukujärjestykset ja kerron kaiken oleellisen. Sitten menemme kierrokselle koulussa." Mrs. Callah selitti edessä. Hän alkoi jakamaan lukujärjestyksiä aakkosjärjestyksessä ja sain tietää muiden nimiä. Yksi nimi minkä eniten halusin tietää oli minua vilkuilleen pojan nimi. Pian opettaja sanoi nimeni. Hain lukkarini ja katsoin sitä. Se oli ihan hyvä.
"Troy Westerlund." Opettaja kiekaisi seuraavaksi ja minua vilkuillut poika lähti opettajan luokse. Noni nyt tiedän hänen nimensä. Heti jälkeeni aakkosissa. Hän oli myös viimeinen. Ennen minä olen ollut viimeinen. Enpä onneski enään. Nyt opettaja alkoi selittämään sääntöjä.
"Sääntö yksi. Koulumme ei suvaitse oppilaiden keskeisiä suhteita." Opettaja sanoi. Mitä ? Kaikki olivat ihan ymmällään. Katsoin Troytä, sillä tunsin jonkun katseen minussa. Hän oli hieman pettyneen oloinen. Muutamat tytöt katsoivat hieman pettyneinä Troytä. Hmm. Hän taitaa olla se suosittu poika. Hyvä tietää. Pian opettaja kertoi muutkin säännöt ja pääsimme kierrokselle. Kävimme kaikki luokat ja tälläiset hyödylliset paikat läpi. Oli aika mennä ruokailuun. Menimme ruoka jonoon.

Otin tarjottimeni ja lähdin etsimään pöytää. Pian löysinkin tyhjän pöydän. Aloin syömään ruokaa ja katsoin puhelintani samalla. Pian sain kuitenkin pöytä seuraa. Pari tyttöä tulivat pöytääni.
"Moi voiko tähän istua ?" Blondi tyttö kysyi hymyillen.
"Joo, voi." Vastasin. Tytöt istuivat pöytääni.
"Oliks sä Diana ?" Brunette tyttö kysyi.
"Joo oon." Vastasin.
"Mä oon Vanessa." Blondi tyttö, siis Vanessa sanoi hymyillen.
"Ja mä oon Kate." Brunette tyttö kertoi.
"Mistä sä oot muuttanu kun sun aksentti on noin erilainen ? Siis hyvällä tavalla." Kate kysyi.
"Me muutettii kesän alussa tänne Amerikasta." Vastasin.
"Oih mä oon aina halunnu Amerikkaa. Millasta siel on ?" Vanessa kysyi vuorostaan.
"Siel on sellast isompaa. Tai siis mähä asuin Los Angelesis." Sanoin.
"Aa. Vähä kiva." Kate hymyili.
"Onks sulla sisaruksii ?" Vanessa kysyi.
"Joo on. Iso veli Joshua." Sanoin naurahtaen.
"Uu. Onks se minkä ikäi ? Onks se hyvännäköi ?" Vanessa uteli.
"Se on mua 7 vuotta vanhempi ja se on kihloissa." Naurahdin.
"Vanessa on aina vaa jätkien perään." Kate naurahti väliin. Aloimme nauramaan. Heidän seurassaan on mukavaa. Voisin saada heistä ehkä ystäviä.
"Mutta mennääks. Toi kyttää jo tuol."Sanoin ja viittasin Mrs. Callahiin.
"Joo mennää vaa." Kate sanoi. Nousimme ja veimme astiat pois. Lähdimme kävelemään ulos välitunnille. Menimme istumaan koulunpihan penkeille. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, kerkesin jopa kertomaan kaikista kavereistani jotain ja he omistaan. Tutustuimme tosiimme ja meillä sujui, pidimme samoista asioista.

Koulupäivä sujui hyvin ja tutustuimme Katen ja Vanessan kanssa hyvin. Nyt olen kävelemässä kotiin ja kaverini Amerikassa heränneet. Voisin ottaa heidän kanssaan ryhmäpuhelun. Kaivoin puhelimen taskustani ja valitsin heidän numerot ja soitin heille. Aloimme puhumaan paljon mutta pian jokainen joutui lopettaa sillä heidän piti lähteä kouluun. Kävelin rauhassa kohti kotia. Pian kuulin juoksuaskelia takaani. Katsoin taakseni ja näin Troyn juoksevan minua kiinni.
"Moi." Tuo sanoi kun pääsi luokseni.
"Moi." Vastasin ja naurahdin hieman Troylle joka huohotti.
"Haittaaks sua et puhun sulle ?" Troy kysyi tasattuaan hengityksensä.
"Ei. Amerikas mun monet kaverit oli poikii." Sanoin hymyillen.
"Ai ooks sä Amerikasta ?" Troy kysyi.
"Joo oon. Losista." Sanoin ja aloin jatkamaan matkaa, Troy käveli vieressäni.
"Aa siel on siistii oltii siel kerran porukoitte kaa." Troy hymyili.
"Ai kiva." Sanoin. Rupesimme Troynkin kanssa puhumaan kaikesta ja hän oli sellainen poika joka ei hävennyt puhua minulle.
"Mutta mä asun tässä." Sanoin kun pääsimme meidän talon kohdalle.
"Ai säkö muutit mun naapuriin ?" Troy naurahti.
"Ai hä ? Asuks siis mis ?" Kysyin naurahtaen.
"Tossa." Troy sanoi ja osoitti koulun puoleista taloa.
"Miks sit kävelit tänne asti ?" Kysyin.
"Halusin kävellä sun kaa. Mutta mun pitää mennä. Moikka." Troy sanoi ja lähti. Naurahdin tuolla ja menin sisälle. Tänään voisin taas blogata ja silleen. Voisin mennä myös kuvaamaan. Kävin syömässä ja hakemassa kamerani ja lähdin ulos kuvaamaan.

//jea uus luku :) nää on vähä lyhyit mut no koittakaa kestää

~ Just One Look 4

Nyt on se aika. Hyvästellä tämä koti, kaupunki, maa.
"Tules jo." Äitini sanoi takanani. Huokaisin syvään katsoin vielä viimeisen kerran taloa missä olen asunut tähän asti. Lähdin kävelemään taksille ja istuin takapenkille äitini kanssa. Isäni kertoi kuskille minne ajaa ja lähdimme liikkeelle. Katsoin vielä viimeisen kerran näitä maisemia. Matka kentälle kesti hieman ja autossakin oli tylsää kun ei voinut kavereille kikkaa sillä he nukkuivat yhä. Niin kello on siis viisi aamulla. Ihana aika muutta, eikö ? Silmäni alkoivat hieman painua kiinni ja olin vähällä nukahtaa mutta äitini herätri minut.
"Nuku sitten koneessa." Hän sanoi ja hymyili hieman. Niin. Voisihan se olla ihan hyvä ajatus. Hymyilin hänelle hieman takaisin ja katsoin ohi vilahtelevia maisemia. Tiedän kaverieni itkeneen illalla, myös poikien, mutta pidämme yhä yhteyttä. On vaikeaa lähteä. Minua odottaa uusi maa, uusi kaupunki, uusi lukio. Pääsin taidepainotteiseen lukioon. Asumme kuulemma iha kävely matkan päässä lukiosta, keskustaan pääse linja-autolla. Siinä on kuulemma rantakin lähellä. Veljeni kävi kuulemma katsomassa taloa ja lähetti siitä kuvia sähköpostilla vahnemmilleni ja he ihastuivat siihen. Veljeni asuu kuulemma keskustassa tai jossain, mutta lähellä. Hän on siis muuttanut viime kerrasta.

Auto kaarsi taksipysäkille ja kuski tuli nostamaan laukkumme. Isäni maksoi matkan ja taksi lähti. Menimme sisälle suoraan chek-iniin. Siellä laitoimme matkalaukkumme ruumaan. Menimme turvatarkastuksesta ja lähdimme syömään. Otin vain kanapatongin ja coca colan. Menin edeltä pöytään ja katselin niitä muutamia ihmisiä meidän lisäksi. Lento tulisi olemaan tylsä. Otin onneksi kuulokkeeni mukaan. Kaverinikin olisivat ehkä hereillä ja voisin jutella heille, mutta harmi tuleva aikaero. 10 tuntia. Liikaa, aivan liikaa. Onneksi meillä on kesäloma siellä niin opin kulkemaan ja totun aikaeroon. Saimme syötyä ja lähdimme porteille. Menimme koneeseen ja meidän lisäksi täällä oli ihan kiitettävästi ihmisiä. Oli kirkuvia pikku lapsi, kaikesta valittavia vanhuksia, muutamia liikemiehiä ja perheitä lähdössä lomalle. Menin istumaan ikkunapaikalle ja äitini istui eteeni ja isäni hänen vireensä. Minun viereeni tulee joku tuntematon tai ei ketään. Toivon jälkimmäistä. Pian kuitenkin tajusin ettei viereeni voi enään tulla ketään sillä koneen ovi sulkeitui. Suljin vyöni. Kone alkoi nousta ja oli aika lähteä.
"Hyvästi Amerikka. Hyvästi kaverit. Tulee ikävä." Kuiskasin hiljaa ja suljin silmäni. Kaivoin kuulokkeeni ja laitoin musiikkia. Nukahdin nopeasti.

Heräsin kuulutuksen ja musiikin sekamelskaan. Aloimme laskeutua. Suoristuin istuimella ja pistin kuulokkeeni pois. Kone pysähtyi paikalleen ja ovi aukesi. Kiireisimmät ihmiset alkoivat jo lipua ulos. Me vielä odottelimme rauhassa. Katsoin puhelimeni kelloa. Viisi päivällä. Aloimme vihdoin siirtyä hakemaan laukkujamme. Pian suuri musta laukkuni lipui muiden seasta. Nappasin laukkuni ja odottelimme vielä vanhempieni laukkuja. Nekin tulivat pian. Lähdimme ulko-oville ja otimme vapaan taksin. Isäni katsoi lapusta osoitteen ja kertoi sen kuskille. Hän lähti ajamaan. Ajoimne Big Benin ohitse, myös London Eyen. Katsoin taloja ja kauppoja. Katsoin kaikkea mitä tuli vastaan. Myös ihmisiä. Joo, olen stalkkeri. Haluan tietää millaisia ihmisiä täällä on. Pääsimme aika nopeasti ydinkeskustasta omakoti aluelle missä olisi jossain myös lukioni. Taksi pysähtyi ison valkoisen talon eteen ja sieltä näkyi suuri parveke. Piha oli todella kaunis ja suuri. Astuimme ulos ja isäni maksoi taas. Otimme laukkumme ja lähdimme sora polkua ovelle. Talossa oli myös autotalli. Pääsimme ovelle ja äitini avasi suuren oven. Menimme sisälle ja asetin kenkäni nätisti telineelle. Menin peremmälle ja pian oikealle lähti kierreportaat yläkertaan. Talo oli todella kaunis.
"Mene vain yläkertaan. Siellä on makkarit." Äitini hymyili. Vilkaisin häntä ja hymyilin pienesti. Rohkaistuin ja lähdin kävelemään portaita hitaasti. Pääsin portaat ylös ja siitä lähti suoraan käytävä. Menin käytävää eteen päin ja näin neljä ovea. Kummallakin puolella käytävää oli kaksi ovea. Avasin ensimmäisen oven oikealta ja se paljastautui vierashuoneeksi sillä se ei ollut järin suuri. Avasin sitä vastapäätä olleen oven ja se oli selvästi vanhempieni makuuhuone. Siellä oli suuri parisänky ja hieno lipasto. Menin viereisen oven eteen ja avasin sen. Se oli vessa. Vielä yksi ovi. Laitoin käteni varovasti kahvalle ja avasin oven todella hitaasti. Oven auettua olin vähällä pyörtyä. Huone oli suuri. Oikealle katsottuna näkyi kaunis parisänky. Sen vieressä oli valkoinen ovi. Sänkyä vastapäätä oli suuri kokovartalopeili ja koulupöytä. Suoraan katsottuna oli suuret koko seinän kokoiset ikkunat. Lähdin varovasti kävelemään kohti ikkunoita ja avasin ne. Päädyin parvekkeelle. En ollut uskoa silmiäni olikl tämä tosiaan minun huoneeni ? Menin takaisin huoneeseen ja kohti ovea josta en vielä tiennyt mitään. Avasin oven ja siellä oli vaatehuone. Siellä oli muutama vaatetanko ja monta hyllyä. Juuri sopiva minulle. Huoneessakin oli hyllyjä koriste esineille sun muille. En tarvitsekkaan enempää.
"No pidätkö ?" Isäni kysyi ovelta.
"Ai pidänkö ! Rakastan !" Sanoin ja menin halaamaan häntä. Hän oli tuonut matkalaukkunikin.
"Hyvä. Laatikot tulevat huomenna." Isäni hymyili ja lähti. Otin matkalaukkuni ja aloin purkamaan vaatteita vaatehuoneeseeni. Kamerani otin ja laitoin koulupöydälle, samoin läppärin. Laitoin puhelimenikin lataukseen yöpöydälle.

*kahden kuukauden aikahyppy*

Kesä on mennyt kaupunkiin tutustuessa. En ole saanut vielä yhtään kaveria. Huomenna alkaisi koulut. Minulla on ikävä minun vanhoja kavereitani. Haluan takaisin Amerikkaan. Puhelimeni värisi taskussani. Laskin kamerani roikkumaan kaulanauhan varaan ja otin puhelimen taskustani. Viesti Robynilta.
I don't have nothing if i don't have you.
Awww. Hän oikeasti rakastaa minua. Kyynel valui poskelleni ja minun oli pakko istua parveekkeella olevalle tuolille. Haluan hänen luokseen. Vastasin nopeasti ja menin sisälle. On aika käydä nukkumaan, jotta jaksa huomenna herätä. Laitoin kameran paikoilleen ja puhelimen laturiin, kömmin peiton alle ja mietin huomista. Nukahdin kuitenkin nopeasti.

//jee. NYT KAIKKI LUKEE TÄN ! musta on alkanut tuntumaan ettei kukaan enää lue näitä. Kommentoi jos luet ! Laita vaikka kikiin Mariiixd haluun tiedon et näit luetaa. Askiinkin voi laittaa ! Ja askiin ne kaikki "koska jatkat" jutut koska kirjotan puhelimella niin mun on vaikee vastata niihin kommiin. Linkki ask.fm/mariijohannaa

~ Just One Look 3

Heräsin aika virkeänä. Katsoin kelloa seinällä. Kymmenen. Viimeinen päivä täällä. Huokaisin ja menin peilini eteen. Harjasin nopeasti hiukseni ja katsoin puhelimeeni tulleet viestit. Ei mitään erikoista. Jätin samsung galaxy 4 puhelimeni latautumaan ja menin alakertaan. Talo oli ihmeen autio. Huhuilin vanhempiani ja menin keittiöön. Näin pöydällä lapun. Menimme kaupoille. Tulemme ennen lounasaikaa. X äiti ja isä. Jaaha. Menin kaapille ja otin sieltä kulhon. Jääkaapista otin jogurttia ja kaadoin sitä kulhoon. Otin hedelmäkorista banaanin ja pilkoin sen jogurtin sekaan. Menin istumaan koneeni ääreen ja avasin sen. Aloin syömään odotellessani koneen lämpeämistä. Avasin facebookin ja minulla oli kymmenen ilmoitusta. Osa oli ihmisten tykkäyksiä profiilikuvastani jonka vaihdoin pari päivää sitten. Osa siihen tulleita kommentteja. Oli myös joitan turhia ilmoituksia kuten pelipyyntöjä. Oli myös tullut julkaisuja seinälleni ja niihin tykkäyksiä.
Ää et saa lähtee tulee ikävä. :( Nähää tänää ! Muista et oot rakas :*
Tuon tapaisia julkaisuja oli monia. Julkaisut saivat kyyneleet valumaan poskilleni. He todella välittävät. Osa julkaisijoista oli entisiä kiusaajiani ja nykyisiä parhaita kavereita. Suljin koneeni ja laitoin kupin likoamaan. Menin takaisin yläkertaan ja otin vielä pakkaamattomista vaatteista mustat pillifarkut, mintunvihreä raidallisen villapaidan, beigen toobihuivin ja valkoisen topin. Puin vaatteet päälleni ja laitoin suoristusraudan lämpeämään. Odotellessani sitä meikkasin arkimeikkini. Suoristin hiukseni ja sutaisin ne löyhälle nutturalle. Otin puhelimeni ja katsoin oliko viestejä lisää. Otin yöpöydältäni vielä feikit lasini ja pistin ne päähän. Menin kaapilleni ja otin sieltä ruskean laukun ja sinne avaimet, lompakon, järjestelmäkamerani ja muuta tarvittavaa. Lähdin alakertaan ja laitoin kavereideni ja minun ryhmäkeskusteluun, että olen lähdössä. Otin kenkähyllyltä matalavartiset beessit tennarit. Avasin oven ja lämmin kesä tuuli tunki lävitseni. Asun hieman kauempana keskustasta joten joudun menemään bussilla. Menin bussipysäkille ja odotin bussia hetken. Menin sisälle ja leimasin korttini. Suuntasin aika perälle ja katsoin kuinka maisemat vilhatelivat ohitseni. On aika haikeaa katsoa näitä tuttuja maisemia, kun tietää lähtevänsä. Minua odottaa uusi koti, uusi koulu,uusi maa. Olen käynyt kerran Lontoossa ja siitäkin on jo kauan. Silloin olin veljeni luona kaksi viikkoa. Bussi pysähtyi päätepysäkilleen ja nousin ulos. Suuntasin kohti pientä kahvilaa missä meidän piti tavata. Olen kaikkien kanssa samaan aikaan. Ei heitä ole kuin muutama. Pian näin kahvilan. Sen edessä seisoivat Sabrina, Mark, Andy, Sophia, Robyn ja Samantha.
"Moi." Tervehdin kaikkia iloisesti. Jokainen vastasi minulle iloisesti.
"Mitä haluutte tehä ?" Kysyin kun emme näyttäneet liikkuvan mihinkään.
"Meil on suunnitelma. Mutta me ei kerrota mitään etukäteen." Robyn sanoi virne naamallaan. Robyn on entinen poikaystäväni. Erosimme koska meillä ei ollut aikaa toisillemme. Robyn on myös Samanthan entinen. Samantha ja Sabrina olivat koulun pahimmat lissut tullessani luokalle. Robyn ja Mark suorastaan palvoivat heitä silloin. He neljä ovat entiset pahimmat kiusaajani. Mark tuli kerran salaa puhumaan minulle ja siitäkös Sabrina riemastui. Mark jatkoi hänestä huolimatta minuun tutustumista ja pian myös muutkin alkoivat tutustua minuun. Markin ansiosta kiusaamiseni loppui.
"Jaa. No kai sitte mennää." Sanoin naurahtaen. Lähdimme kävelemään.
Saavuimme satamaan. Täällä oli tällä hetkellä tivoli.
"Seitsemän ranneketta." Robyn sanoi kassalla. Nainen ojensi rannekkeet ja Robyn maksoi.
"Mä oisin voinu maksaa ite." Mumisin hiljaa sillä en pidä siitä että muut maksavat puolestani.
"Sovitaa et tää on sun läksiäis lahja."Hän sanoi ja hymyili. Tuohon hymyyn minä silloin rakastuin. Kyynel alkoi nousta silmään kun muistelin vain sitä kaikkea. Tyhmiä riitoja heidän kanssaan. Ne tyhmät ilme kuvat. Kaikki ihanat muistot. Kaikki. He ovat elämäni.
"Mihin mennään eka ?" Andy kysyi ja silmäili laitteita.
"Tohon vuoristorataa." Sanoin ja osoitin vuoristorataa mikä meni myös pää alas päin. Kaikki vastasivat myöntävästi. Meidän porukassa on hyvä olla kun kaikki pitää samanlaisista asioista.

Päivä oli lopuillaan ja olimme nyt koulumme pihalla. Kaikki olivat hiljaa.
"Hei mun pitäs lähtee... Huomenna aikanen lähtö." Sanoin hiljaa. Kyynel valui poskelleni kun tiesin etten näkisi heitä enään. Nousin ylös, muutkin tekivät samoin. Sabrina käveli luokseni ja halasi minua. Kyyneleet tulvivat silmistäni.
"Tulee ikävä." Hän sanoi.
"Munki sua." Vastasin. Irrottauduimme, näin hänenkin itkevän. Halasin Markia.
"Tuuthan sä käymää ?" Mark kysyi. Hänkin melkein itki.
"Totta kai !" Sanoin ja irrottauduin hänestä. Seuraavaksi halasin Samanthaa. Hänkin itki jo.
"Et saa lähtee. Anteeks vielä siitä mitä tehtii sillo." Hän sanoi halatessaan.
"Ei se mitää. Se on vanha juttu." Sanoin itkun seasta. Irrottauduin ja halasin Andya. Andykin oli vähällä itkeä.
"Me tullaa joskus käymää." Hän sanoi.
"Joo tulkaa kaikki joskus." Sanoin. Irrottauduimme ja halasin itkevää Sophiaa.
"Muista et oot rakas." Hän sanoi.
"Nii teki." Sanoin itkuni seasta. Irrottauduimme ja jäljellä oli vielä Robyn. Hän seisoi katse maassa ja niiskutti.
"Kulta..." Sanoin jotenkin vaistomisesti. "Siis Robyn..." Korjasin. Kyyneliä valui poskilleni lisää ja lisää. Katsoin tuota blondia poikaa joka potki maata ja piti käsiään taskussa. Seurustelimme kuukausi sitten puoli vuotta. Emme ole sen jälkeen kumpikaan seurustellut. Emme ole hyväksyneet eroamme. Lähdin kävelemään kohti poikaa. Seisoin nyt hänen edessään. Hän on minua melkein päätä pidempi. Otin pojan kasvot käsiini ja näin hänen punertavat silmät. Hän itki. Varvistin hieman ja vein kasvoni lähemmäs hänen kasvojaan. Huulemme osuivat yhteen. Suutelin poikaa, kyyneleet valuivat silmistäni samaan aikaan. Käteni valuivat hänen niskalleen ja hänen kädet löysivät paikkansa alaselältäni. Pian myös hän oli mukana suudelmassa. Suudelma loppui ja siirryimme suoraan halaamaan toisiamme. Kyyneleeni valuivat pojan valkoista paitaa pitkin jättäen mustan harmaan vanan.
"Rakastan sua." Sanoin hiljaa.
"Mäki sua." Robyn vastasi. Irrottauduin ja poika alkoi pyyhkimään kyyneliäni. Hymyilin hieman.
"Meil ois sulle viel yks juttu." Sabrina sanoi.
"Mikä ?" Kysyin. Hän alkoi kaivamaan laukkuaan. Hän otti sieltä ison kehyksen.
"Täs on kaikki parhaat kuvat susta. Siel on myös meijän kaikkien yhteiskuvia, mutta mikä parasta. Sun ja Robynin parhaat kuvat." Sabrina sanoi ja ojensi minulle taulun. Katsoin taulua ja kyyneleet valuivat taas poskilleni.
"Kiitos." Sanoin hiljaa.
"Kaikki anto noita kuvia. Myös Robyn. Siltä me saatii noi sulosimmat kuvat." Samantha. "Tai oliha meil muilku noita mut Robynil parhaat." Hän jatkoi. Halasin kaikkia ja hyvästelin jokaisen vielä nopeasti ja lähdin kävelemään kotiin. Pitäisi pakata vielä viimeiset tavarani.

Pääsin kotiin ja menin suoraan yläkertaan. Tervehdin kuitenkin vanhempani. Talomme on autio sillä kaikki tavarat oli pakattu. Menin huoneeseeni ja aloin ottamaan julisteitani seinältä. Otin myös kaikki valokuvani, niitä oli paljon. Otin hyllyltäni järjestelmäkamerani laukun. Katsoin että sielä on kaikki objektit ja muut ja laitoin itse kameran sinne. Niin olen siis hulluna valokuvaamiseen, tänäänkin otimme paljon kuvia kaverien kanssa ja kamerallani on paljon ihania kuvia. Ovat ne myös koneellani. Siitä tulikin mieleeni. Laskin laukun sängylleni ja lähdin alakertaan. Menin suoraan keittiöön. Vanhempani istuivat siellä.
"Mites meni kaverien kanssa ?" Äitini kysyi ja laittoi astioista laatikkoon.
"Hyvin. Tulee niin ikävä niitä." Sanoin hieman haikeana.
"Varmasti." Äiti vastasi.
"Muistatteks vielä sen et olin sen Robynin kans yhessä kuukaus sitte ?" Kysyin ja aloin ottamaan koneeni laturia seinästä.
"Joo muistan. Hän on mukava nuori mies. Harmi että erositte." Äitini sanoi.
"Nii. Mutta kuitenkin. Me suudeltii tänää." Sanoin ja kerin laturin kasaan.
"Ai no onhan teidän välit kunnossa ?" Isäni liittyi keskusteluun.
"Todellakin !" Sanoin ja otin koneeni käteen ja lähdin yläkertaan. Pääsin huoneeseeni ja laitoin koneeni konelaukkuun ja sen matkalaukkuuni. Kameralaukun laitoin myös matkalaukkuuni. Laitoin myös viimeisiä vaatteita matkalaukkuuni ja meikit sun muut mitä tarvitsisin lähes heti siellä.

Sain kaiken pakattua ja lähdin nopeaan suihkuun ja puin yövaatteeni. Huomenna sitten lähdemme. Menin makoilemaan sänkyyni ja juttelin kaverieni kanssa. Pistin kuitenkin nopeasti nukkumaan sillä aamulla olisi aikanen herätys.

// jeejee vihdoin uus luku ! Ja tää etenee tarkotuksel hitaasti et tulee lukuja :) sit alas sen vaatteet :)

~ Just One Look 2

Avasin talomme oven ja kuulin äitini iloisen tervehdyksen. Eteinen oli täysi muuttolaatikoita ja jätesäkkejä.
"Diana. Meidän ei tarvitse ottaa kalusteita sillä ostimme valmiiksi sisustetun talon. Eli jos pakkaat vaatteesi sun muut tavarat niin muuta et tarvitse." Äiti sanoi tullessaan yläkerrasta. Hän oli varmaankin pakkaamassa. "Ai hei Andy ja Sophia. Tulitteko auttamaan Dianaa ?" Äiti kysyi kun huomasi kaverini.
"Joo." He vastasivat samaan aikaan.
"Me mennään nyt pakkaamaan." Sanoin ja otin jätesäkkejä ja laatikoita mukaani. Menin yläkertaan, Andy ja Spohia seurasivat perässä. Tulimme ovelleni ja Sophia aukaisi oveni. Menin sisälle ja laskin laatikot pieneen huoneeseeni.
"Toivottavasti saan isomman juoneen Lontoossa." Mutisin ja suuntasin hyllylleni jossa oli kirjoja ja muuta sälää. Otin yhden laatikon ja yhden jätesäkin. Aloin lajittelemaan kaikkea mitä tarvitsisin mukaan ja mitä voisin viedä kierrätykseen tai roskiin.
"Mä voisin alottaa sun vaatekaapista." Sophia sanoi ja otti yhden laatikon. Hän avasi natisevt ovet ja vaatekasa tippui hänen päälleen.
"Toivottavasti saat myös vaatehuoneen Lontoossa." Sophia nauroi vaatekasan alla. Mekin aloimme nauramaan ja kävimme auttamassa hänet pois vaatteiden alta.
"Andy. Ota sä tosta yks laatikko ja pura toi lipasto." Sanoin pojalle joka mietti miten voisi auttaa. "Ja jos siellä on jotain mitä et tiedä tarvitsenko niin kysy." Sanoin ja aloin ottamaan kirjoja hyllystä. Laitoin kaikki kirjat nätisti laatikkoon ja menin seuraavalle hyllylle. Siinä oli viisi kehystettyä valokuvaa. Yhdessä olin minä ja Sophia, yhdessä minä ja Andy, yhdessä me kaikki kolme. Neljännessä oli vanha koiramme joka kuoli vuosi sitten. Otin viimeisen kuvan käteeni ja katsoin sitä olin siinä seitsemän vuotta vanhemman veljeni reppuselässä. Kuva on otettu kolme vuotta sitten. Ennen kuin veljeni muutti Englantiin, Lontooseen, riitelimme vain keskenämme mutta nykyään olemme paljon läheisempiä. On Lontooseen muutossa yksi hyväkin puoli, pääsen näkemään veljeäni. Kyynel valui poskelleni kun katsoin kuvia.
"Hei älä rakas itke. En haluu nähä ku itket tai mäki itken." Sophia sanoi ja tuli halaamaan minua.
"Mä en haluu lähteä. Mun koko elämä on täällä. Te ootte täällä." Sanoin itkun seasta. Pian myös Andy oli liittynyt halaukseen.
"Meillekki tulee ikävä sua." Andy sanoi.
"Mullekko teitä." Sanoin ja aloin pyyhkimään kyyneliäni. "Mä en unoha teitä koskaan." Jatkoin vielä ja hymyilin hieman.
"Ei mekä sua." Sophia hymyili. Käännyin takaisin kohti hyllyä ja menin seuraavalle hyllylle. Siellä olo cd-levyni. Otin yhden kasan ja selasin sitä. Laitoin kaikki levyt laatikkoon ja suljin sen sillä se tuli täyteen. Olin heittänyt kaikkea myös roskiin, vanhoja koulukirjoja, monisteita sun muuta. Kyykistyin vielä alimmalle hyllylle jossa oli valokuva albumeja. Avasin yhden. Siellä oli minun lapsuuden kuvia. Laitoin sen viereeni ja katsoin jokaisen albumin läpi nopeasti.
"Diana, tarviitko sä tätä ?" Andy kysyi ja hänellä oli kädessään rikkinäinen rannekoru.
"En mä." Sanoin.
"Aijaa kun täällä lukee 'Forever yours' aattelin et tää ois ollu sulle tärkee." Andy sanoi. Käännyin katsomaan poikaa ja ojensin käteni jotta hän antaisi korun. Hän antoi korun minulle ja katsoin sitä tarkemmin.
"Tämän veljeni antoi tyttöystävälleen kun he erosivat. Hänen tyttöystävänsä ei kestänyt Joshuasta mitään muistoja joten hän antoi sen minulle." Sanoin hiljaa. "Joshua ei tiedä mitään. Minun on aika kertoa." Sanoin ja latoin korun laatikkoon.
"Tulkaa auttaa näitten vaatteiden kaa jos ootte valmiita." Sophia kitisi vaatekaappini edessä.
"Joo." Vastasin naurahtaen. Otin yhden laatikon ja aloin laittamaan vaatteita sinne.

Saimme vihdoin suurimman osan tavaroista pakattua ja enään jäljellä oli viimeiset vaatteet, meikit sun muut. Lento lähtee ylihuomenna aikaisin aamulla. Andy ja Sophia ovat juuri lähdössä ja huomenna teemme jotain kivaa yhdessä.
"Nähää huomenna." Sophia sanoi ja avasi ulko-oven. Halasin heitä nopeasti ja hyvästelin heidät. Suljin oven heidän perässään ja jäin nojaamaan oveen. Miksi muutamme aina kun minulla alkaa sujua ? Huokaisin syvään ja lähdin kohti keittiötä. Menin istumaan läppärini eteen ja avasin sen. Odottelin hetken että kone lämpeää ja avasin netin. Kirjuaduin sisään facebookiin ja bloggeriin. Facebookissa oli kolme ilmoitusta. Katsoin ne nopeasti ja aloin päivittämään tilaa. "Se olis sitten huomenna viiminen päivä Los Angelesissa. Tulee ikävä tätä pleissii. :(" painoin 'julkaise' nappia ja menin bloggeriin. Avasin blogini ja painoin 'uusi teksti' nappia. Aloin kirjoittamaan tekstiä. "Last Day. Se ois sitten huomenna viiminen päivä täällä Los Angelesissa. Vanhempani saovat töitä Lontoosta ja meidän täytyy muuttaa. En halua. Kaikki kaverini ovat täällä. Elämäni on täällä. En halua menettää tätä kaikkea. Tulee ikävä :( x Diana". Julkaisin tekstin ja menin takaisin facebookiin ja tilaani oli tullut monia kommentteja, kuten.
"Mitä miks ?:("
"?"
"hä kerro ! Chat ?"
Aloin kirjoittamaan vastausta. "porukat sai töitä Lontoosta ja me joudutaan muuttaa ylihuomenna. :'(". Pian monet tulivat kommentoimaan uudestaan.
"ei ! Tulee ikävä ! Nähää huomen :*" saman tapaisia kommentteja oli monia. Minusta oli tullut suht suosittu sen jälkeen kun porukka tajusi ettei kiusaaminen kannata. Monista entisistä kiusaajistani oli tullut hyviä ystäviäni. Vastasin jokaiselle myöntävästi ja suljin koneeni. Huokaisin syvään sillä kyyneleet tekivät tuloaan. Tästä juuri huomaa kuinka paljon välitän ystävistäni ja he minusta. Nousin ylös ja join lasin vettä. Lähdin suihkuun ja nukkumaan.

// hehe jatkoin viel tänää :) olkaa hyvä :) alotan jatkon vielä tänää

~ Just One Look 1

Heitin kenkäni telineeseen ja kävelin ylä-asteen päästötodistuksen kanssa peremmälle taloon.
"No tuliko hyvä todistus ?" Äitini kysyi ja tuli luokseni.
"Joo tuli ihan hyvä." Sanoin ja näytin todistusta äidilleni.
"Täähän on hyvä. Kemiakin nousi tuosta välitodistuksestasi." Äiti hymyili.
"Niin. Mä käyn vaihtamassa vaatteet ja lähden ulos Andyn ja Sophian kanssa." Sanoin äidille ja menin yläkertaan huoneeseeni.
"Mm. Diana. Tule alas takaisin." Äitini huusi alakerrasta. Menin äidin käskystä takaisin ja istuin häntä vastapäätä ruokapöytään. Pian isäkin tuli pöytään. He katsoivat toisiaan ja sitten minua.
"Mitä ? Onko jotain sattunut ?" Kysyin kun he olivat vain hiljaa.
"Sain vihdoin töitä alaltani." Äiti aloitti, hän on siis leipuri ja hänellä on vaativat vaatimukset työpaikkaansa.
"Ai no sehä on kiva ! Mistä ?" Kysyin.
"Se tässä onkin. Sain töitä Lontoosta." Äiti pamautti.
"Ei. Ei me voida muuttaa." Sanoin sillä kaikki ystäväni on täällä, elämäni on täällä, kaikki on täällä.
"Meidän on pakko. Isäsi palkalla emme kauaa elä. Sinä olet kuitenkin nätti ja mukava tyttö niin saat helposti uusia ystäviä." Äiti sanoi.
"Koska meidän pitäs sit lähtee ?" Kysyin kyyneliä pidätellen.
"Ylihuomenna. Saat tämän päivän kavereillesi. He saavat tulla vaikka pakkaamaan meille joka päivä." Isä sanoi väliin.
"Mä meen nyt Andyn ja Sophian kanssa ulos." Sanoin ja nousin paikaltani. En jaksa vaihtaa vaatteita. Heitin tennarini jalkaan ja avaimet hyllyltä ja menin ulos.

Olen Diana Wessman ja asun Los Angelesissa vanhempieni kanssa tai siis en asu enään pitkään täällä kun muutamme Lontooseen. Andy on kaverini, mutta ei poikaystäväni, sillä hän on homo ja Sophia on paraskaverini. Olen 16 ja pääsin juuri yläasteelta. Minulla on hieman kerroksittain leikatut ruskeat hiukset ja siniset silmät. Olen aika ujo uusien ihmisten seurassa, mutta tuttujen kanssa olen hauska ja hieman adhd. En haluaisi muuttaa silla en saa helposti kavereita. Täällä on juuri alkanut mennä hyvin. Ennen Andya ja Sophiaa minä viiltelin ja olin vähällä tappaa itseni. Hekin ovat entisiä kiusaajiani ja katuvat nykyään sitä mitä tekivät. Vaikka minulla on heistä henkisiä arpia olen silti kiitollisuuden velassa heille.

Tungin käteni farkkujen taskuihin ja suuntasin kohti läheistä kahvilaa missä meidä piti tavata. Astuin kahvilaan ja tilasin kahvin ja leivän. Menin istumaan kulma pöytään ja pian Andy ja Sophiakin tulivat.
"Moi." Sanoin heille kun he tulivat pöytään.
"Moi. Mitä kaikkee tehää kesällä ?" Sophia vastasi.
"Niin. Mitä kaikkee tehää ? Uimassa ainaki käydää !" Andy hehkutti.
"Tuliks teille hyvät tokarit ?" Kysyin sivuuttaen äskeisen aiheen.
"No joo." Molemmat vastasivat.
"Mutta nii. Mitä sä haluut et tehää kesällä ?" Andy kysyi. Katsoin ulos ikkunasta ja huokaisin.
"Ei mitää." Vastasin hiljaa ja suljin silmäni.
"Kuin ni ei mitää ?" Sophia naurahti.
"Nii. Ei mitää ellette tuu Lontoosee." Sanoin ja kyynel valui poskelleni.
"Mitä sä nyt höpötät ?" Andy kysyi ja haukkasi leivästään.
"Me... Muutetaan ylihuomenna Lontooseen." Sanoin ja lisää kyyneliä valui poskilleni.
"Heh heh ei nyt oo aprillipäivä." Sophia naurahti.
"Eikun oikeesti. Äiti ja isä sai sieltä parempi palkkaista työtä." Sanoin ja suljin silmäni. Avasin silmiäni ja molempien kasvoilta huomasi järkytyksen.
"Ok sano et sä huijaat." Sophia ja Andy sanoivat samaan aikaan.
"Jos sanon nii valehtelen." Sanoin hiljaa.
"Koska sä sait tietää ?" Andy kysyi.
"Kun tulin kotiin." Vastasin. Sophia nousi ylös ja tuli halaamaan minua. Annoin kyynelten valua poskilleni. Kahvilassa ei onneki ollut hirveästi porukkaa joten saimme surra rauhassa. En halua lähteä. Joudun jättämään kaiken.
"Porukat sano et saatte tulla mun kanssa pakkaamaan." Sanoin kun Sophia istui paikoilleen.
"Joo me todellaki tullaa !" Sophia sanoi. Hymyilin heille pienesti.
"Mennää jo koska sulla on niitä vaatteita nii paljon että niitten kaa kestää." Andy naurahti. Nousimme pöydästä ja lähdimme kävelemään meille. Mitähän elämästäni tulisi Lontoossa ? Saisinko kavereita ? En halua muuttaa.

// jee olkaa hyvä :) alotin nyt tän uuden ficin :) aika lyhyt mutta ei voi mitää. en kerro vielä kuka on poikana ;) mutta alas vielä kuva siitä tytöstä :)

~ I Can Find You 19

"Äää. Miks just tänää. Mul on jo muutenki paha mieli ku pojat on täällä ja tiiän etten pääse keikalle." Amber vinkui ja lähes tulkoon itki. Hän todella taisi rakastaa poikia. Olemme siis nyt Lontoossa. Minulla on päälläni harmaat pillifarkut ja mintunvihreä löysä paita jonka alla valkoinen toppi. Jalassani minulla on mintunvihreät matalavartiset tennarit. Päässäni minulla on cappi jossa on tekoniittejä.
"Mä en muistanu. Anteeks. Mutta tää on mun viiminen lomapäivä niin halusin viettää päivän teidän kanssa." Sanoin ja esitin pahoittelevaa sillä illalla hän roikkuisi kaulassani itkien.
"Paljon kello ?" Kysyin ja katselin kauppojen ikkunoita.
"Neljä. Kuinka niin ?" Ellie vastasi.
"Voi ei ! Nyt on kiire. Mennää." Sanoin ja otin Amberin kädestä kiinni. Otimme seuraavan taksin ja pyysin sitä menemään O2 areenalle niin ettei Amber ja Ellie kuule.
"Mihi me mennää ?" Ambee kysyi ja katseli ulos.
"Se on yllätys." Sanoin hymyillen. Pian taksi pysähtyi areenan eteen. Nousimme taksista ja maksoin kuskille.
"Miks tultii tänne. Tääl on nää onnelliset directionerit ja..." Amber aloitti mutta loppu hukkui kyynelten sekaan.
"Älä nyt." Sanoin ja otin hänet halaukseen. Lähdimme kävelemään oville ja muutamat fanit huutelivat että ohittelemme.
"Raukat heillä ei ole vip-lippuja niin eivät pääse eturiviin." Sanoin ja menin sisälle ja näytin samalla liput järjestyksenvalvojalle.
"Mi-mitä ?" Amber sönkötti ja tajusi juuri astuneensa O2 areenalle One Directionin keikalle.
"Debbie. Miten ?" Ellie sanoi kun pääsimme eturiviin missä oli muutama muukin jotka ilmeisesti omistivat vip-lipun.
"Mulla on kontakteja." Sanoin ja pyyhin Amberin levinneet meikit. Ihmisiä alkoi tulvimaan sisälle ja Ellie muodosti huulilleen sanan 'kiitos'. Salin valot sammuivat ja lavan sermeihin tuli lyhyt videopätkä. Videopätkä alkoi loppumaan ja sermit alkoivat nousemaan. Kiljunta oli korvia huumaavaa. Jokaisen sermin takana oli yksi poika. Pojat aloittivat ensimmäisen biisinsä Live While We're Young. Kiljunta oli kova ja muutamat itkivät. Heihin kuukui myös Amber.
"Mitä kuuluu Lontoo !" Niall huusi mikkiinsä biisin loputtua. Kaikki kiljuivat ja huusivat myös itkua kuului. Seuraava biisi alkoi ja pojat hyppivät lavalla kuin hullut.

"Nyt viimeinen Twitter-kysymys ennen viimeistä biisiä." Liam sanoi mikkiinsä. Keikka on siis ihan lopuillaan.
"Voisitteko seurustella fanin kanssa ? Ketkä teistä on sinkkuja ?" Niall luki kysymyksen.
"Joo ja sinkkuja." Harry ja Niall vastasivat ja fanit kiljuivat ja huutelivat kaikkea.
"Joo voisin jos en ois Perrien kaa kihloissa." Zayn sanoi.
"Joo voisin ellen olisi Sophien kanssa." Liam sanoi. Yleisöstä kuului vihellyksiä ja kiljumista. Louis katsoi maahan ja virnuili. Järjestyksenvalvoja etsi jotain katseellaan.
"Etsitkö mua ?" Kysyin ja näytin henkilökuntakorttiani.
"Joo etsin tule mukaani." Mies sanoi ja auttoi minit katsomosta. Ellie ja Amber katsoivat minua ihmeissään ja minut autettiin lavalle. Kävelin Louisin luo ja hän käveli kohti minua. Yleisöstä kuului kaiken laisia huutoja oli siellä myös buuaksia. Louis antoi mikkinsä Zaynille. Olimme nyt keskellä lavaa. Louis otti minua lanteilta ja itse laitoin käteni hänen niskalleen. Kasvomme lähenivät nopeasti ja huulemme olivat yhdessä. Siinä me suutelimme monen tuhannen directionerin edessä. Yleisöstä kuului kiljuntaa ja aww tapaisia lausahduksia. Enään ei kuulunut buuaksia. Yleisö alkoi pian taputtamaan. Irrottauduimme hapen puutteessa ja Zayn antoi Louisin mikin takaisin.
"Mä estin sun itsemurhan neljä vuotta sitten. Me muutettii, en enää nähny sua. En tienny sun kokonimeä. Halusin aina tietää kenet pelastin. Kunnes kaks vuotta sitten törmäsimme lentokentällä. Olin varma että olen nähnyt sinut ennenkin. Halusin siitä päivästä asti löytää sinut uudestaan. Vuosi sen jälkeen tapasimme Harryn kahvilassa mutta en tunnistanut sinua joten annoin asian olla. Pari kuukautta sen jälkeen olimme lähdössä poikien kanssa kiertueelle ja meille tuli uusi stylisti. Sinä. Sinä tunnistit minut ja minä sinut. Kerran kun saimme yhteisen huoneen tunnustin tunteeni. Pidimme asian salassa tähän asti. Kaksi viikkoa sitten sinut kidnapattiin ja meinattiin raiskata. Sitten meidät muutkin pojat kidnapattiin paitsi Liam. Liam ja serkkusi löysivät meidät ja pelastuimme tai niin ainakin luulimme. Mies osoitti aseella kohti sinus mutta otin luodin puolestasi ja selvisin. Debbie. Mä oon rakastanu sua nää neljä vuotta ja tuun aina rakastamaan." Louis sanoi mikkiin. Poskilleni valui kyyneliä. Yleisö huusi aww ja kaikkea muuta yleisöstä kuului myös kiljumista.
"Noni kyyhkyläiset. Vielä Little Things." Niall sanoi ja alkoi näppäilemään biisin alkusoittoa. Siirryin pois lavalta pois, suoraan takahuoneeseen sillä Amberille ja Ellielle on luvassa lisää yllätyksiä.

Pian pojat tulivat lavalta ja suuntasivat pukuhuoneisiinsa vaihtamaan vaatteita. Lousi hymyili leveästi. Pian pari järjestyksenvalvojaa tuli sisälle, heidän perässään käveli hysteerinen kummityttöni ja serkkuni. Amber syöksyi halaamaan minua ja itki.
"Kiitos." Amber sanoi.
"Miten sä voit olla Louisin kaa yhessä ? Miten ?" Hän kysyi onnessaan. Kohautin vain olkiani. Hymyni oli varmasti korvasta korvaan leveä.
"Debbie sä oot oikeesti iha sika onnekas !" Ellie sanoi ja tuli halaamaan minua. Amber irrottautui ja istui sohvalle alkaen tasaamaan hengitystään ja pyyhkimään kyyneliään.
"Kiitos Debbie." He sanoivat samaan aikaan. Pian kuulin askelia takaani ja vahvat käder kietoutuivat minun lanteille. Amber alkoi haukkomaan henkeään ja nosti kätensä suulleen.
"Moi." Taakseni tullut Louis sanoi ja asetti nopean suudelman poskelleni. Pian muutkin pojat tulivat ja Amber.nousi ylös. Hän piti Elliestä tukea sillä oli onnensa kukkuloilla.
"Moi." Kaikki muutkin pojat sanoivat hymyillen.
"Mo-moi." Amber sopersi.
"Sä oot siis Amber ?" Louis kysyi ja Amber oli sulaa.
"Joo." Hän vastasi itkun seasta. Jokainen poika kävi halaamassa Amberia ja hän meinasi kaatua kun oli saanut kaikilta halin.
"Kuka on sun lemppari ?" Niall naurahti.
"Jos on pakko valita nii ehkä Liam." Amber vastasi. Amber kävi takaisin.istumaan ja laittoi kätensä suun eteen. Pojat kävivät istumaan neljä toiselle sohvalle ja Liam Amberin viereen.
"Ootteks te oikeesti siinä ?" Amber kysyi ja katsoi poikia.
"Joo'o." Liam naurahti. Istuin Louisin viereen sohvan käsinojalle. Louis laittoi kätensä reidelleni.
"Ei tää oo totta. Sanokaa et tää ei oo totta." Amber sanoi ja vilkuili poikia.
"Kyllä on." Zayn hymyili. Pian Amberkin alkoi rentoutua ja puhua vapaammin poikien kanssa. Meillä oli hauskaa muutaman tunnin ja pian tuli aika että Ellien ja Amberin piti lähteä kotiin.
"Nähään ja pietään yhteyttä." Ellie sanoi halatessamme.
"Joo todellaki." Sanoin. Amber seisoi hieman haikeana taaempana. Katsoin Louisia ja hän nyökkäsi.
"Ja sulle Amber. Kaikkien nimmarit ekstra isoina ja viel muutama juttu." Louis sanoi ja otti Amberin järjestelmäkameran.
"Saat ottaa meistä kuvia ja yhteiskuvia, mutta ne ei saa levitä minnekkään." Louis sanoi. Niinpä he ottivat poikien kanssa muutamia kuvia ja he olivat valmiita lähtöön.
"Kiitos pojat." Amber sanoi. Pojista jokainen kävi vielä hyvästelemässä Amberin ja halamassa häntä.
"Me nähää varmasti uuestaan." Louis vinkkasi.
"Hä kuinka niin ?" Amber sanoi ihmeissään.
"Nii mistäs sitä tietää jos toi pelle yllättää ja kosii Debbietä." Harry nauroi. Pain me muutkin nauroimme.
"Heippa ! Soitellaa !" Ellie sanoi ja he lähtivät ulos. Kaikki on nyt täydellistä ja minulla on Louis ja neljä parastakaveria. Unelmien työ. Kaikki mitä haluan. En halua enempää, vielä.

//juhuu ! Kolme lukuu päivässä ! Olkaa hyvä :) tämä oli viiminen luku tätä ficiä :) alotan uuden ficin huomenna ;) kommenttia tulemaan niin tiedän jos näistä pidetään ja jos näistä ei pidetä ! Eli kannattaako mun vielä jatkaa kirjottamista ?:)
Lisäsin nyt tähän ne sen vaatteet ku eilen unohin xd

~ I Can Find You 18

Neljän päivän päästä:

Louis on jo kotiutunut ja tulemme juuri tikkien poistosta.
"Pojat." Kysyin kun kävelimme kohti kotia. Pojat katsoivat minua kysyvästi.
"Koska teidän pitää mennä Lontooseen ?" Kysyin.
"Voi paska ! Meidän pitäisi aamulla olla haastattelussa." Liam huudahti. "Mitä ?!" Huusin.
"Voi vittu. Mä soitan Paulille." Zayn sanoi ja kaivoi puhelimensa esiin ja tumppasi tupakkansa.
"Eli meidän pitää lähteä tänään." Harry sanoi.
"Niin näköjää." Huokaisin. En haluaisi olla erossa Louisista tai muista pojista sillä olen nyt ollut heidän kanssaan ympäri vuorokauden niin he ovat minulle todella tärkeitä.
"Mutta sun pitää tulla vasta sunnuntaina ja muistaa tuoda se yks fani." Niall hymyili. Niin tänään on perjantai.
"Joo." Sanoin ja hymyilin pienesti.
"Hei tyypit. Paul sano että meijän pitäs lähtee heti kun mahdollista." Zayn sanoi lopetettuaan puhelun.
"Eli eikun pakkaamaan." Liam sanoin ja avasi ulkoporttimme. Menimme sisälle ja pojat menivät kaikki pakkaamaan. Itse menin keittiöön ja otin kaapista lasin ja jääkapista tuoremehua. Katsoin keittiön ikkunasta ulos ja katsoin kuinka linnut leikkivät keskenään, oravat jahtasivat toisiaan. Huokaisin syvään. On aina haikeaa olla täällä Skotlannissa kun tietää mitä täällä on. Puhun siis muistoista, kuluneesta viikosta ja perheeni ja kaverieni haudoista. Tunsin pian lämpimät kädet lantiollani ja ne kietoutuivat enemmän ympärilleni. Tiesin sen olevan Louis. Hän painoi päänsä olkapäälleni ja tunsin hänen hengityksensä.
"Arvaa mitä." Louis sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. En vastannut mitään vaan annoin Louisin jatkaa. "Aina kun mä käyn nukkumaan mä pussaan sua mielessä. Mulla on sua ikävä heti ku sä lähet. Sä oot mulle kun huume. Mä oon riippuvainen susta." Louis sanoi ja käänsi minut itseensä päin. Laitoin käteni hänen niskaansa.
"Aika tyhmä vertauskuva toi huume." Sanoin naurahtaen. Louis vain kohautti olkiaan. Varvistin hieman ja Louis tuli minua vastaan ja huulemme osuivat yhteen.
"Sori. Mä vaan tulin hakemaan vettä. Älkää antako häiritä." Kuulin Zaynin sanovan. Irrottauduimme ja purin huultani. Louis taas hymyili kunnolla.
"Ootte te kyl sulosia kun yritätte peitellä tota teijä juttuu." Zayn sanoi ja lähti keittiöstä. Katsoimme Louisin kanssa toisiamme. Repesimme nauruun.
"Ei enää kauaa." Sanoin kun naurukohtaus loppui. Asetin käteni Louisin niskalle ja kurottauduin suutelemaan häntä.
"Ei nii. Pari päivää ja oot julkisesti mun." Louis sanoi irrottautessamme. Hymyilin vain.
"Louis !" Kuului Harryn huuto ilmeisesti portaista. Menin kauemmaksi Louisista ja hän minusta.
"Ai täällä sä oot. Mä löysin sun housut mun laukusta." Harry sanoi ja hänellä oli kädessään harmaat lökärit.
"Louis ei siis vissiinkää osaa pakata." Sanoin ja menin poikien ohi yläkertaan poikien huoneeseen. Siellä oli viisi pientä matkalaukkua ihan auki ja räjähtäneinä.
"Ai moi." Kuului Niallin ääni jostain. Katsoin vain lattialla olevaa sekasotkua.
"Moi. Mä tulin auttaa teitä pakkamaa ja sitä apuu te tarviitte." Sanoin ja otin ensimmäisen laukun.
"Kenen laukku ?" Kysyin ja istuin laukun viereen.
"Mun." Zayn sanoi.
"Okei tuo sun tavarat niin viikkaan ne ja laitan muutenki kuntoo." Sanoin. Zayn alkoi tuomaan tavaroitaan ja laitoin kaiken siististi hänen laukkuunsa.

Kello oli puoli kuusi ja olemme nyt lentokentällä.
"Pojat. Tulkaa viel halaamaa !" Sanoin ja levitin kädet halin merkiksi. Kaikki viisi poikaa tulivat luokseni ja teimme ryhmä halin.
"Nähää sunnuntaina." Sanoin ja halasin jokaista vielä kerran.
"Joo." Pojat sanoivat hymyillen samaan aikaan. Hymyilin pojille ja he menivät koneeseen. Lähdimme Johnin kanssa autolle, kohti kotia.

"Amber ja Ellie tulee huomenna käymään tai siis yöksi mitä lie. Ja heille ei saa kertoa että pojat olivat täällä !" Sanoin kun pääsimme sisälle.
"Ai miksikäs ei saa kertoa ?" Annie kysyi.
"Kerron sen heille Lontoossa." Sanoin ja vinkkasin silmää.
"Jaaha." Annie naurahti. Menimme Johnin kanssa syömään iso-iso-äidin reseptillä tehtyä lihapataa.
"Katsotaan joku leffa tänään ku oon niinsanotusti vikaa kertaa täällä vähään aikaan." Sanoin ja laitoin lautaseni tiskiin. 
"Joo. Katotaan kaikki Twilight:tit !" John sanoi. Hän tietää että ne ovat minun lempi elokuviani.
"Mistä sä tiesit et haluisin ?" Naurahdin ja lähdin yläkertaan. Kävin suihkussa ja laitoin yöpuvun päälleni sillä tiesin että menen nukkumaan heti elokuvien jälkeen. Menin takaisin alakertaan missä John juuri laittoi asetuksia oikein.
"Tuus tänne lempi serkku !" John sanoi ja taputti paikkaa vieressään.
"No ei sulla muita serkkuja ole." Naurahdin ja menin hänen viereensä istumaan.
"No siks sä ootki mun lempi serkku." John irvisti ja laittoi elokuvan päälle. John on saman ikäinen kuin Louis ja yhtä mukava.

Elokuvat loppuivat ja silmäni alkoivat painua kiinni. Kuulin enään loppumusiikin ja biisi oli mitä ihanin.
I  would die every day,
Waiting for you.
I love you for a thousand years,
I love you for a thousand years.
Biisi on yksi lempibiiseistäni ja olen monesti halunnut opetella soittamaan sen joko pianolla tai kitaralla.
"Mä meen nukkumaan." Sanoin ja nousin sohvalta.
"Öitä." John sanoi.
"Öitä." Vastasin ja lähdin yläkertaan. Menin suoraan nukkumaan jotta jaksaisin vielä noustakkin.

//toinen hieman lyhyempi luku olkaa hyvä :) ja en oo sit ihan varma miten noi Thousand Years-biisin sanat menee mutta jotenkin tollee xd en jaksa lähtee tarkistaa nimittäi :D

~ I Can Find You 17

Olen nyt sairaalalla ja odotan pääsyä Louisin luo. Minulla on samat vaatteet kuin eilen. Muut pojat eivät vieläkään tiedä minusta ja Louisista. Tiedämme miten ja missä kerromme. Poliisi käveli käytävällä ja hänellä oli seurassaan se eilinen blondi.
"Miksi minun täällä pitää olla ? Eikö ole ihan selvää että Louis on minun poikaystäväni ?" Blondi tivasi poliisille.
"Minulle on kerrottu vähän muuta." Poliisi sanoi. Pian Zaynkin tuli. Hän siis toi minut tänne ja jäi todistajaksi minun ja Louisin suhteelle.
"Ainiin. Tämä on kuulemma sinun." Poliisi sanoi ja ojensi minulle pienen muovipussin. Katsoin pussia. Louisin antama koru.
"Joo. Tämän Louis antoi minulle Pariisissa ehkä viikko sitten." Sanoin ja hymyilin.
"Eli onko tuo Louisin antama ?" Poliisi kysyi.
"On." Sanoin.
"Onko todistajaa ?" Blondi kysyi väliin ivallisesti.
"On. Minä." Zayn liittyi keskusteluun. "Selvä. Haastattelen jokaista erikseen. Aloitan Louisista." Poliisi sanoi ja nousi. Hän meni Louisin huoneeseen.
"Nii kukas sä luulet olevas ?" Blondi kysyi. Hänellä oli minihame, tiukkaakin tiukempi napatoppi, todella korkeat korot ja hän mässytti purkkaansa. Sen lisäksi hänellä oli monta kiloa meikkiä naamassaan.
"Louisin tyttöystävä." Sanoin välinpitämättömästi.
"Tyttöystävä ?! Ja vitut." Blondi sanoi.
"Sepä se." Vastasin.
"Et sä voi ! Mä oon ! Se sano et se rakastaa mua ! Mä oon nii paljo kauniimpi ku sä !" Blondi vaahtosi.
"Juupa juu." Sanoin. Pian poliisi tuli takaisin käytävään.
"Näyttää siltä että minun ei edes tarvitse kuulustella teitä kaikkia. Louis alkoi itkemään kun puhuimme aiheesta joten uskon että hänen tunteensa ovat aidot Debbietä kohtaan. Halua kysyä vain yhden kysymyksen. Kaun aikaa erostanne on ?" Poliisi selitti ja esitti kysymyksen blondille.
"Viisi vuotta..." Blondi vastasi hiljaa. Olin vähällä revetä nauruun. Hillitsin kuitenkin itseni.
"Selvä." Poliisi sanoi. Poliisi lähti blondin kanssa ja me jäimme Zaynin kanssa sairaalaan.
"Mä haluan nyt Louisin luo." Sanoin ja nousin tuolilta. Suuntasin Louisin ovelle ja näin Louisin istumassa sängyllään.
"Moi." Hymyilin pojalle ja istuin penkille.
"Tuu lähemmäs." Louis sanoi.
"Ai niiku mihi ?" Naurahdin.
"Istu hetkeks toho sängyn reunalle." Louis sanoi hymyillen.
"Okei." Vastasin ja nousin sängyn reunalle. Louisin kasvot lähestyivät omiani. Kuroimme viimeisetkin sentit väliltämme. Edellis kerrasta on jo viikko. Louisin huulet olivat täydellisemmät kuin muistin. Suutelimme kunnolla sillä olimmehan olleet 'erossa' jo viikon.
"Krhm." Pieni rykäisy kuului ovelta irrottauduimme niin nopasti, että olin vähällä tippua lattialle. Lääkäri oli tullut hoitajan kanssa huoneeseen. Menin istumaan takaisin penkille.
"Mikäs on olo ?" Lääkäri kysyi ja katsoi lampulla Louisin silmiä.
"Hyvä äskeisen jälkeen." Louis vastasi hymy korvissa.
"Varmasti. Mutta siis ihan oikeasti." Lääkäri naurahti.
"Hyvä." Louis hymyili.
"Annappa tuon hoitajan vielä katsoa leikkaushaavaa." Lääkäri sanoi. Hoitaja katsoi leikkaushaavaa. Se oli Louisin vasemmalla puolella, rintakehällä. Louisilla oli tikit.
"Kauan joudun olemaan täällä ?" Louis kysyi kun hoitaja siivoili tavaroitaan.
"Itse asiassa voimme päästää sinut jo huomenna. Tulet vain siitä kahden päivän päästä poistattamaan tikit." Lääkäri sanoi. Louis kääntyi katsomaan minua hymyillen. Hymyilin hänelle takaisin.
Olimme olleet Zaynin kanssa jo pitkään sairaalalla ja muutkin pojat olivat käyneet täällä. Olimme nyt Louisin seurana hänen huoneessaan. Puhelimeni soi taskussani. Otin puhelimeni taskusta ja katsoi soittajaa. Ellie.
"Moi." Vastasin serkulleni ja näytin pojille että heidän pitäisi olla hiljaa.
"Moi ! John kertoi ! Ihan kamalaa oothan sä kunnossa ?" Ellien ääni kuului toisesta päästä puhelinta.
"Joo olen kunnossa. Kuule. Onko teillä mitään menoa ensi viikon maanantain, eli viikon päästä ?" Kysyin sillä haluan varmistaa etteivät he sovi mitään keikan kanssa samaan aikaan.
"Ei ole. Kuinka niin ?" Ellie kysyi.
"Lähetään shoppailee Lontooseen. Otetaan Amberkin mukaan." Sanoin.
"Harmi mutta minulla ei ole rahaa." Ellie pahoitteli.
"Ei. Mä maksan." Sanoin jotta hän suostuisi.
"Olisitko niin kiltti ? Maksan kyllä kaiken takaisin ! Korkojen kera." Ellie sanoi.
"Joo. Mutta mun pitää nyt lopettaa. Moikka." Sanoin.
"Moikka." Ellie vastasi ja lopetin puhelun.
"Nyt on sitte varmistettu että Ambee tulee teijän keikalle." Sanoin hymyillen pojille.
"Hyvä." Pojat sanoivat ja hymyilivät.
Vietimme päivän Louisin luona ja olemme nyt lähdössä.
"Mä tuun kohta menkää vaa jo." Sanoin pojille ja he menivät käytävään.
"Nii koska sä pääsetkään pois ?" Kysyin Louisilta.
"Huomenna." Poika hymyili.
"Tuonks mä sulle vaatteita ?" Kysyin.
"Joo se ois kiva." Louis sanoi ja hymyili.
"Ok no tuun sit huomenna." Sanoin pojalle ja nojauduin suutelemaan häntä.
"Nähää huomenna." Louis hymyili suudelman jälkeen.
"Joo." Sanoin ja lähdin huoneesta.
"Mikäs kesti ?" Harry virnisti.
"Kysyin tarviiiko Louis vaatteita huomenna:" Vastasin välinpitämättömästi ja lähdin kävelemään kohti ulko-ovia. Kuulin pian askelia perässäni joten pojatkin olivat vihdoin nostaneet isot ahterinsa ja lähteneet kävelemään.

"Deb." Liam kysyi kun olimme kävelemässä kotiin.
"Niin ?" Kysyin ja käännyin katsomaan poikaa. Hän katsoi muita poikia ja he nyökkäsivät.
"Onks sun ja Louisin välillä jotain ?" Liam pamautti. Pysähdyin kuin saeinän ja takanani kävellyt Zayn törmäsi minuun ja lähes kaaduimme.
"Onko ?" Harry kysyi.
"Ei. Mistä sellasta ootte päähä saanu ?" Kysyin ja melkein korotin ääntäni.
"Ok ok. Älä ala ragee !" Harry sanoi.
"Menkää jo." Sanoin ja katsoin maahan kun pojat eivät liikkuneet. He eivät käskystäni huolimatta liikkuneet.
"Menkää !" Huusin ja päästin kyynelet tulvimaan poskilleni.
"Harry. Nyt. Mennää." Kuulin Liamin sanovan. Kuulin kuinka askeeleet loittonivat luotani. Valuin istumaan maahan. Aina kun joku kysyy onko meillä jotain minulle tulee mieleen se kuinka Louis pelasti henkeni ensimmäisen kerran.
"Deb. Kauan te aattelitte piilotella ?" Zayn kysyi hän ei siis lähtenyt.
"Ei kauaa. Mut siis en mä siks itke." Sanoin ja pyyhin kyyneleeni.
"Vaan ?" Zayn kysyi.
"Se on nyt kaks kertaa pelastanu mun hengen." Sanoin ja nousin.
"Mut mennää enneku noi rupee kyselee kaikkee." Sanoin ja lähdin kävelemään kotiin. Saavutimme muut pojat nopeasti ja kävelimme yhdessä syvässä hiljaisuudessa. Pääsimme kotiin ja menin suoraan suihkuun ja nukkumaan.

//anteeks et kesti ! mul oli tänään matikan koe nii piti siihe harjotella ja olin paljon kaverie kaa nii en kerenny kirjottaa. mutta viikonloppuna jos saisin tän ficin loppuu ;) ja kommenttia tulee ! faceskin voi kommentoida :) tai laittaa chatissä :)

~ I Can Find You 16

Kävelin haustausmaan pääkäytävää pitkin. Täällä on niin turvallinen olo. Jotenkin nii rauhallista. Täällä pystyy suremaan rauhassa. Viileä syystuuli heitteli hiuksiani minne sattuu. Huokaisin syvään. Tungin kädet taskuihin ja pidin ruusua kainalossani. Millaista elämäni olisi jos vanhempani, Axel ja Tiffany eläisivät ? Olisinko ikinä tavannut Louisia uudestaan ? Olisinko ikinä muuttanut Liverpooliin ? Olisiko elämäni aivan erilaista kuin nyt ? Kävelin hitaasti kohti portteja. Muutamilla haudoilla oli sukulaisia ja jotakuta haudattiin. Haudattavalla oli valkoinen arkku, niinkuin minunkin läheisillä jotka ovat kuolleet. Arkku sai minulle tunteet pintaan ja vanhempieni hautajaiset mieleen. Pääsin kuitenkin ilman itkua porteille. Menin portista ulos ja suljin sen. Lähdin kävelemään kohti sairaalaa.
Pääsin sairaalalle ja eilinen hoitaja käveli minua vastaan.
"Hei. Pääseekö Louis Tomlinsonia katsomaan ?" Kysyin ystävällisesti.
"Hänellä on jo vieraita. Sinun täytyy odottaa." Hoitaja sanoi hieman ilkeästi. Mitä helvettiä ? Miksi kaikki ovat vihaisia minulle ? Louisilla jo vieraita ? Ketä muka ? Menin eilisille penkeille istumaan ja hautasin kasvot käsiini. Pian kuulin askelia käytävästä. Zayn.
"Ai Deb. Säki oot täällä." Zayn sanoi hymyillen.
"Joo. Mutta en pääse Louisin luo kun sillä on jo vieraita." Sanoin.
"Ketä muka ? Pojatkin jäivät kahvilaan ja tulimme tänne vasta." Zayn sanoi ja istui viereeni. Pian Louisin huoneen ovi kuitenkin aukesi ja sieltä tuli blondi tyttö.
"Heippa rakas. Nähää sit kun pääset pois. Pus !" Blondi sanoi Louisille.
"Heippa." Lous kuului vastaavan hymyillen. Kyyneleet tulvi silmistäni. Pettääkö Louis minua ? Näin Zaynin ilmeen sivusilmälläni. Hän oli samaan aikaan järkyttynyt ja vihainen. Blondi katsoi minua omahyväinen virne kasvoillaan.
"Zayn." Sanoin hiljaa.
"Niin ?" Hän kysyi.
"Mä en pysty menee tonne." Sanoin ja pudistelin päätäni.
"Mä käyn juttelemas sille." Zayn sanoi ja nousi. Tartuin hänen kädestään ja hän kääntyi katsomaan minua.
"Zayn. Älä huuda sille. Puhu. Älä huuda." Sanoin hiljaa.
"Joo." Zayn sanoi ja lähti huoneeseen.
Zaynin näkökulma:
Menin Louisin huoneeseen ja suljin oven. Louis makoili sängyllä hymyillen.
"Moro. Mites menee ? Missä Debbie on ?" Louis kyseli kuin mitään ei olisi ollutkaan.
"Moro moro ja aika heikosti menee. Debbie on tossa käytävässä." Sanoin ja istuin tuolille joka oli sängyn vieressä.
"Miks se ei tuu tänne ?" Louis sanoi.
"Mikä se blondi oli ?" Sanoin. Louisin hymy hyytyi. Hänen siniset silmänsä alkoivat lainehtimaan. Hänen poskelleen valui kyynel.
"Mikä se blondi oli ?" Toistin kysymykseni korottaen ihan vähän ääntäni. Louisin poskille valui lisää kyyneliä.
"Anteeks. Se on yks mun entinen ja.." Louis kuiskasi.
"Ei. Älä mulle selitä. Selitä Debille." Sanoin ja nousin. Menin Debbien luo.
"Mee sen luo. Se alko itkemää." Sanoin ja istuin penkille.
Debbien näkökulma:
Kauan tätä on jatkunut ? Kauan hän on pettänyt minua ? Miksi ? Eikö hän rakasta minua ? Zayn tuli takaisin.
"Mee sen luo. Se alko itkemää." Zayn sanoi ja istui viereeni penkille. Itkemään ? Nousin penkiltä ja menin Louisin ovelle. Avasin oven varovasti. Louis makasi selällään sängyllä silmät kiinni. Hän nielaisi.
"Ihan sama kuka oot. Mee pois. Mä nukun." Louis sanoi avaamatta silmiään. Suljin oven.
"Louis." Sanoin hiljaa. Kyynel valui poskelleni.
"Deb ?" Louis kysyi ja avasi silmänsä. Kävelin penkille Louisin viereen.
"Anteeks." Louis sanoi ja pidätti itkuaan.
"Ku-kuka se oli ?" Kysyin katsoen käsiini jotka lepäsivät sylissäni. Pidätin kyyneleitäni.
"Mun entine." Louis sanoi ja hänen poskelleen valui kyynel.
"Mi-mitä se täällä teki ?" Kysyin hiljaa.
"En tiedä. Tai tiedän." Louis sanoi hiljaa.
"Miten se pääs tänne ?" Kysyin.
"Hän oli huijannut olevansa tyttöystäväni. Mutta ei todellakaan ole. Sinä olet." Louis sanoi ja hänen poskilleen valui lisää kyyneliä. "Sä oot se jota mä rakastan. Vain sua." Louis sanoi.
"Mitä asiaa sillä oli ?" Kysyin.
"Se sano että kertoo medialle että raiskasin sen jos en ota sitä takas." Louis sanoi hiljaa. Hän sulki silmänsä.
"Sun pitää kertoo poliisille." Sanoin.
"Se tappaa mut jos kerron." Louis sanoi.
"Mä en anna sen tappaa sua." Sanoin päättäväisesti. Ovi aukesi.
"Vierailuaika on päättynyt. Voit tulla huomenna uudestaan." Sisään tullut nuori hoitaja sanoi.
"Selvä. Mutta kertokaa ensin kuka päästi sen blondin tänne ?" Louis sanoi.
"Sinun eilinen hoitajasi, se hieman vanhempi." Nuori hoitaja sanoi.
"Ja hän sanoi olevansa Louisin tyttöystävä ?" Kysyin.
"Juuri niin. Onko tässä jotain ongelmia ?" Hoitaja kysyi.
"On. Hän ei ole tyttöystäväni." Louis sanoi tiukasti.
"Kukas hän sitten on ?" Hoitaja kysyi.
"Entinen. Joka uhkas kertoa medialle, että olen raiskannut hänet, jos en ota häntä takaisin ja jos kerron poliiseille hän tappaa minut." Louis sanoi.
"Ja entä kukas sinä olet ?" Hoitaja kysyi ja tarkoitti minua. Katsoin Louisia, hän nyökkäsi.
"Louisin nykyinen." Sanoin.
"Tämä on jo poliisi asia. Mutta haluatte varmaan setviä tämän huomenna." Hoitaja sanoi.
"Joo. Minä lähden nyt nukkumaan ja tulen aamulla." Sanoin ja nousin. Lähdin huoneesta ja pojat odottivat.käytävällä. Heillä oli auto joten päätin mennä heidän kyydillä. Pääsimme kotiin ja menin suoraan nukkumaan. Selasin ensin twitterin ja facebookin.

//hehee uus luku :) kiitos kommentoijille ! ne innostaa kirjottamaa :) sitte mä alotin just  lifestyle blogin nii täs on linkki jos jotakuta kiinnosata mun tylsä elämä xd
http://imnotperfect-imjustme.blogspot.fi/

~ I Can Find You 15

"Louis on hengissä." Hoitaja kakaisi ulos. Nostin kädet suuni eteen ja itkin, ilosta. Poikien suut vääntyivät hymyyn ja Zayn vieressäni silitti selkääni.
"Hänen tilansa on vakaa ja luoti ei osunut elimiin. Hänen paidan nappi oli hidastanut luotia. Ilman sitä hän olisi kuollut saman tien." Hoitaja kertoi. Huokaisin helpotuksesta sillä en olisi kestänyt menettää Louisiakin ampumiselle. Menetin jo yhden pojan ja toista en sillä tavalla menetä.
"Koska pääsemme hänen luokseen ?" Harry kysyi tuon tärkeimmän kysymyksen. Kaikki katsoimme hoitajaa odottavalla ilmeellä.
"Hmm. Minun täytynee kysyä lääkäriltä. Tulen pian takaisin." Hoitaja sanoi ja lähti. Haluan Louisin luo mahdollisimman nopeasti. Käytävältä alkoi kuulua askelia jotka kuuluivat useammalle ihmiselle. Pian kulman takaa tulivat Annie ja Greig.
"Voi Debbie-kulta ! Olethan sinä varmasti kunnossa ? Eikai se mies tehnyt sinulle mitään ? Onhan Louis kunnossa ?" Annie lateli kysymyksiä ja halasi meistä jokaista. Niin mitä sille miehelle kävi ? Pian samasta suunnasta kuin isovanhemmat tulivat tuli muutama poliisi Charlesin kanssa.
"Hei. Olettehan nyt kaikki kunnossa ?" Charles kysyi.
"Olen. Kai ?" Sanoin hiljaa ja katsoin käsiini.
"Niin. Se mieshän yritti raiskata Debbien jo viikko sitten Pariisissa." Zayn sanoi.
"Mitä sille miehelle edes tapahtui ?" Kysyin nostaen katseeni toiselle puolelle käytävää ja katsoin valkloista seinää.
"Kuulitteko ne kolme laukausta ?" Charles kysyi. Nyökkäsin katsettani siirtämättä.
"Niiistä keskimmäinen kuului poliisille. Amuimme häntä käteen jotta hän ei pääsisi pakoon niin nopeasti. Hän silti yritti pakoon ja ampui, hänen laukauksen piti osua sinuun, mutta se osui Louisiin. Samalla muut poliisit saivat hänet kiinni." Charles selitti. Tunsin kuinka kyynel valui poskelleni. Louis pelasti henkeni. Hän hyppäsi luodin eteen ja estin sen osumisen minuun. Hautasin kasvoni käsiini ja mietin mitä olisi tapahtunut jos Louis ei olisi hypännyt väliin. Olisiko luoti tappanut minut ? Louis pelasti toistamiseen henkeni.
"Louis." Sanoin hiljaa. Kaikki katsoivat minua."Pelasti henkeni toistamiseen." Sanoin loppuun ja purskahdin itkuun. Zayn otti minut tiukkaan halaukseen.
"Jos Louis nyt kuolee se on minun vikani." Itkin Zaynina vasten.
"Onko Louis se poika joka esti sen kauhean tapahtuman viisi vuotta sitten ?" Greig kysyi. Nyökkäsin vain. Hoitaja käveli luoksemme lääkäri perässään.
"Hei. Olen Louisin lääkäri." Mies lääkäri sanoi ja luin hänen nimensä kyltistä, Mr. Smith.
"Hei. Koska pääsemme Louisin luokse ?" Kysyin lääkäriltä.
"Ehkä huomenna. Haluan että te kaikki nukutte kunnon yö unet ja syötte." Mr. Smith hymyili. Huokaisin syvään.
"Noniin Deb. Kuulit mitä lääkäri sanoi. Mennään nukkumaan." Zayn sanoi.
"Ai. Käytetäänkö sinusta taas tuota lempinimeä ?" Annie hymyili.
"Joo. Louis sen aloitti." Vastasin hiljaa.
"Se on kiva." Annie hymyili. Nousin penkiltä ja lähdin hitaasti kävelemään kohti ovia. Nilkkoihini sattui, samoin ranteisiini. Pääsimme autoille ja lähdimme sairaalalta.

Pääsimme kotiin ja söimme kaikki paljon. Ruuan jälkeen puhuimme töistä ja sen jälkeen menimme kaikki nukkumaan. Menin huoneeseeni ja istuin sängyn reunalle. Katselin huonetta. Samanlainen kuin ennen lähtöäni. Muistin vanhan poikaystäväni, Axelin ja kaverini, Tiffanyn  joka teki itsemurhan. Täällä olimme aina. Täällä Axel suuteli minua ensimmäisen kerran. Täällä sovimme kaikki riidat Tiffanyn kanssa, paitsi sitä yhtä emme sopineet koskaan. Minulla on yhä huono omatunto tapahtuneesta. Nousin sängyltä varovasti ja lähdin kohti portaita jotka vievät ullakolle. Kipusin portaat varovasti ylös ja mahdollisimman hiljaa sillä kaikki muut nukkuivat jo. Pääsin ylös ja suuntasin pahvilaatikolle mikä on ikkunan vieressä. Istuin lattialle ja avasin pahvilaatikon. Päälimmäisenä oli kuva albumi. Otin sen käteeni. Siellä oli kuvia minusta ja kavereistani. Siellä oli myös luokkakuvani, sekä koko koulusta otettu kuva. Katsoin kuvia minusta ja kavereistani. Pian vastaan tuli kuva jossa suutelin blondia todella suloista poikaa, se oli Axel. Kyynel valui silmästäni ja tippui pian kuvan päälle. Käänsin sivua. Siellä oli kuva missä olimme minä, Axel ja Tiffany. Olimme todella hyviä kavereita ja me kaikki hymyilimme tuossa kuvassa. Pian vastaan tuli kuva Tiffanyn arkusta ja sen alapuolella oli kuva hautakivestä. Kyyneliä valui lisää. Huokaisin syvään ja räpyttelin hetken silmiäni. Käänsin taas sivua ja siellä tuli vastaan kuva jossa olimme Tiffanyn kanssa ja olimme kirjoittaneet lapuille 'best friends forever<3' ja nuolet jotka osoittivat toisiamme. Toisella sivulla oli kuvakollaasi missä olimme Axelin kanssa joko halaamassa, pussaamassa tai muuten vain hassutelemassa. Hymyilin kuville ja kyyneliä tuli samaan aikaan lisää. Käänsin taas sivua ja siellä oli kuva Axelin arkusta ja hautakivestä. Rupesin itkemään. Laskin kirjan lattialle. Kuun valo tuli ikkunasta sisälle ja kuulin kuinka joku sanoi nimeäni. Debbie. Debbie. Katsoin ympärilleni. Ei ketään. Louis on tuotu luoksesi. Hän pitää sinusta huolen ja selviää. Jumala on määrännyt niin. Ääni jatkoi. Oliko se enkeli ? Uskon enkeleihin, mutta jos tuo oli todella enkeli, niin uskon vielä enemmän. Tiedän että rakastat minua yhä, mutta rakastat myös Louisia. Lähtin hänet luoksesi. Hän ansaitsee sinut. Ääni jatkoi. Nyt vasta tunnistin äänen. Axel. Axelin enkeli. Hän on lähetti Louisin luokseni sillä ei kestä nähdä minua surulisena. Debbie. En minäkään sinulle ole vihainen. Tiedän että et halunnut minulle pahaa. Tunteita ei voi kahlita. En kuunnellut sinua ja se oli virhe. Anteeksi. Kuulin nais äänen. Tiffany.
"Kiitos. Olette yhä mielessä ja teillä on aina paikka mun sydämmessä." Kuiskasin. Ystäväni ovat pitäneet huolen ettei minulle käy mitään. He ovat pitäneet huolen että olisin onnellinen. Laitoin albumin takaisin ja lähdin huoneeseeni.

Heräsin askeliin jotka tulivat natisevista portaista. Otin puhelimeni ja katsoin kelloa, yhdeksän. Nousin sängystä ja petasin sen nopeasti. Vetäisin lökärini jalkaan ja valkoisen tiukan topin. Menin peilini eteen ja katsoin kaulaani. Louisin tekemä jälki ei enään näkynyt joten hiukset voin laittaa miten vain. Harjasin hiukseni ja laitoin korkealle ponnarille. Etsin jostain villasukkani ja laitoin ne jalkaan. Lähdin alakertaan kohti.
"Huomenta." Annie tevehti kun pääsin alas.
"Huomenta." Hymyilin pienesti.
"Missä pojat ovat ?" Kysyin sillä en nähnyt heitä missään.
"He lähtivät asioille." Annie sanoi kuin olisi jättänyt jotain kertomatta.
"Niin varmaan. Mihin ne oikeasti meni ?" Sanoin tiukasti.
"Asioille." Greig ja Annie sanoivat samaan aikaan.
"Jaha." Sanoin ja menin keittiöön. Otin kaapista kupin ja tein cappucinoa ja leivän. Istuin pöydän ääreen ja selailin twitteriä puhelimellani. Siellä oli muutamia twiittejä liittyen kidnappaukseeni, mutta Louisista ei ollut muuta kuin että keikat aloitetaan viikkoa myöhemmin koska hänelle tuli menoa tai jotain sellaista.
"Annie. Onko tänään millaista ilmaa luvattu ?" Kysyin kun vein astiat pois.
"Ihan hyvää keliä ovat luvanneet. Kuinka niin ?" Hän sanoi. Menin olohuoneeseen missä he olivat.
"Ajattelin käydä hautasmaalla." Sanoin hiljaa.
"Ai. Haluatko meidät mukaan ?" Annie kysyi.
"En. Haluan mennä yksin." Hymyilin hieman. Tiedän että hän ymmärtää sillä onhan minulle tapahtunut vaikka ja mitä. Lähdin ylös ja hain nahkatakkini ja huivini. Menin takaisin alas ja vetäisin tennarini jalkaan.
"Mä menen nyt. Saatan käydä myös kattomassa Louisia !" Huikkasin ja lähdin ulos viileään syys ilmaan.

Lähdin aluksi kukkakauppaan joka on ihan hautausmaan vieressä.
"Hei. Mä ottaisin kuusi punaista ruusua." Hymyilin myyjälle. Hän valitsi minulle isoimmat ja kauneimmat ruusut.
"Se olisi kympin." Nainen sanoi. Ojensin hänelle kympin ja otin ruusut. Lähdin kävelemään haustausmaalle. Pääsin portilla ja vedin syvään henkeä. Ajattelin käydä ensimmäisenä perheeni haudalla. Lähdin kulkemaan päätietä ja käännyin seitsemännestä välistä oikealle. Muistelin merkkiä. Se oli ison kuusen alla. Näin tuon kuusen ja lähdin sinne päin. Pysähdyin ison hautakiven eteen. Kyynel valui poskelleni kun luin äitini, isäni ja veljeni, Thomasin, nimet kivestä. Sukunimen lukeminen oli vaikeinta.
"Hei äiti. Hei isä. Hei Thomas. Minä täällä Debbie. Mä oon muuttanut nyt sinne Liverpooliin ja seurustelen yhen uskomattoman pojan kaa. Mä vaan toivoisin että voisin näyttää hänet teille. Muistakaa että rakastan teitä." Sanoin ja laskin kolme ruusua haudalle. Kyyneliä valui poskilleni. Kaverini aina sanovat että on noloa tai lapsellista puhua kuolleille mutta minusta se on luonnollista. Pyyhkäisin kyyneleeni ja hyvästelin vielä perheeni. Lähdin kolme väliä eteen päin Tiffanyn haudalle. Siellä oli muitakin. Voi paska. Hänen vanhemmat. He syyttävät yhä minua Tiffanyn kuolemasta. Keräsin rohkeuttani ja lähdin kohti Tiffanyn hautaa. Tiffanyn äiti kääntyi katsomaan minua.
"Sulla ei ole mitään oikeutta tulla mun tyttären haudalle. Hän tappoi itsensä sinun takia." Hän sanoi vihaisena. Miksi olen aina heidän kanssaan samaan aikaan täällä ?
"Mä olin hänen paras kaverinsa ja oli paljon asioita joista hän ei ikinä kertonut sinulle." Sanoin sillä se oli totta, ja yöllä Tiffany sanoi että ei ole minun syytäni, hän vain suuttui liikaa eikä kuunnellut.
"Niin että mitä ? Mitä hän ei ikinä kertonut minulle ?" Tiffanyn äiti kysyi.
"Vai mitä että hän oli neitsyt ?" Sanoin hieman ivallisesti.
"Joo totta kai. Hän ei saanut harrastaa sellaisia asioita alaikäisenä." Tiffanyn äiti sanoi.
"Oletko varma ? Hän oli sängyssä sen poikaystävänsä kanssa ainakin kolme kertaa." Sanoin. Nyt Tiffanyn äidillä kiehui yli.
"Jessie. Rauhoitu. Ei Debbien takia Tiffany itseään tappanut. Me riitelimme koko ajan ja sinä löit häntä. Ei sellaista kukaan kestä." Tiffanyn isä rauhoitteli vaimoaan. Jessie, Tiffsnyn äiti lähti pois.
"Debbie. Oikeasti meidän pitäisi kiittä sinua. Sinä olet pysynyt hengissä vaikka olet kokenut kovia. Kuulimme nimittäin siitä mitä tällä viikolla kävi. Voimia sinulle ja muille. Olet kokenut paljon niin nuorena." Tiffanyn isä jatkoi. Kyynel valui silmäkulmastani. Tiffanyn isä oli minulle kuin isä silloin kun Tiffany eli.
"Sinulla on oikeus käydä Tiffanyn haudalla." Hän hymyili.
"Kiitos." Sanoin hiljaa. Hän lähti vaimonsa perään. Kävelin lähemmäs hautaa. Käännyin katsomaan hautaa.
"Hei rakas Tiffany. Muista että mä rakastan sua ja oot aina mielessä. En unoha sua koskaa." Sanoin ja kyyneleet tippuivat haudan päälle. Laskin yhden ruusun hänen haudalleen. Lähdin takaisin pääkäytävälle ja menin taas kolme väliä eteen päin ja käännyin vasemmalle. Kävelin hitaasti kohti hautaa. Pääsin haudalle ja luin ääneen isoilla ja kauniilla, kultaisilla kirjaimilla kirjoitetun tekstin.
"Axel Thomas Tyler. Lähdit liian aikaisin luotamme. Olisimme tahtoneet pitää sinut täällä, mutt Jumala määräsi toisin. Muista aina että rakastimme sinua sellaisena kuin olit ja tulemme aina rakastamaan. -Läheisesi" Kyyneliä valui poskilleni lukiessani tekstiä.
"Muista Axel että rakastan sua ja oot aina mun sydämmessä. Et katoo sieltä koskaan." Sanoin vielä ja laskin ruusun hänen haudalleen. Minulla oli vielä yksi ruusu ja sen vien Louisille.

//uutta lukuu :) olkaa hyvä :) tää oli vähä surullisempi mutta ei voi mtn. Kommentoikaa mitä piätte ;)

~ I Can Find You 14

Debbien näkökulma:

Olemme olleet täällä jo muutaman päivän ja muutkin pojat ovat heränneet. Mies ei ole vielä mitään radikaalia, mutta on hänellä ase. Nyt hän on poissa. Louis ja muut pojat on hakattu jos he ovat liikkuneet minun tai toistensa luo. Meitä kaikkia on uhkailtu aseella. Minua pelottaa että hän tosissaan aikoo tappaa meidät. Minulla on hirveän kylmä sillä minulla ei ole paljoa vaatteita. Mieskin on kourinut minua mutta ei vielä onneksi raiskannut ja toivottavasti ei raiskaakkaan. En halua menettää neitsyyttäni jollekkin hullulle, menettäisin sen mieluiten vaikka Louisille ! Ovi pamahti auki ja mies käveli sisälle.
"Poliisit tietää missä tää mesta on. Viiän nää muualle." Mies öirisi ja neljä 'apuria' tuli ja otti pojat. Mies tuli luokseni ja riuhtaisi minut ylös. Meidät raahattiin pakettiauton takaosaan. Mies paiskaisi oven kiinni ja lähti ajamaan. Katsoimme Louisin kanssa toisiamme silmiin. Haluan hänen huulensa huulilleni. Haluan että tämä kaikki on vain unta. Haluan unohtaa tämän.

Johnin näkökulma:

Olemme etsineet jo muutaman päivän. Kävelimme nyt metsässä poliisien kanssa.
"Hei ! Tuolla on joku rötiskö !" Yksi poliisi huusi. Lähdimme kohti hökkeliä. Poliisit käskivät meidän odottaa kauempana jos siellä on joku. Poliisit lähestyivät ovea. He menivät sisälle. Pian yksi poliisi tuli ulos.
"Tulkaa vain ! Ei täällä ketään ole !" Hän huusi meille ja viittoi meidät luokseen. Lähdimme Liamin kanssa kohti hökkeliä.
"Katsokaa jos täällä olisi jotain johtolankoja, mutta älkää koskeko mihinkään jos jotain löytyy." Poliisi sanoi ja päästi meidät sisälle. Menimme sisälle ja siellä oli sängyn raato, pieni pöytä, ikkuna ja tämä ovi. Katselimme ympärillemme kun huomasin valon osuvan johonkin ja kiiltävän. Menin kohti esinettä.
"Liam !" Huusin pojalle joka oli juuri lähdossä ulos. Liam tuli luokseni.
"Onko tämä Debbien ?" Kysyin ja osoitin korua, jossa oli riipuksena avain ja kukka.
"Joo. Hän osti tuon Pariisista." Liam vastasi ja nousi. Liam meni poliisin luo ja he tulivat pian luokseni.
"Oletko varma että tuo on Debbien ?" Poliisi kysyi Liamilta.
"Olen. Sillä tuo on uniikki koru, eli ainoa." Liam sanoi. Poliisi otti korun pussiin ja käski meidät mukaansa. Ulkona poliisikoira haisteli maata.
"Debbie on ainakin ollut täällä." Poliisi sanoi ja näytti korua Charlesille.
"Hmm. Antaa Danin haistella korua ja katsotaan löytyykö jälkeä." Charles sanoi ja käski koirapoliisin luokseen. Poliisi antoi koiran, Danin, haistella korua. Dani alkoi nuuskimaan ilmaa ja lähti menemään ympyrää. Se jäi haistelemaan yhtä kohtaa ja pian se haukahti. Koirapoliisi meni Danin luo.
"Täällä on auton jäljet !" Hän huusi. Poliisit juoksivat sinne ja juttelivat jotain keskenään.
"Pojat. Lähdetään seuraamaan näitä jälkiä ja haluaisimme että te nuorina hakisitte toisen koiran asemalta. Sellainen ruskea, lyhyt karvainen. Sen nimi on Sherry. Muistakaa sanoa että minä käskin." Charles sanoi. Sanoimme myöntävän vastauksen ja lähdimme nopeasti kohti kylää.

Pääsimme takaisin hökkelille ja nyt meillä oli mukana koira. Näimme pian poliisit jotka tekivät jotain mittauksia jäljille.
"Pojat. Saimme selville että nämä ovat korkeintaan kaksikymmentä minuuttia olleet ennen meidän tuloa." Charles sanoi.
"Selvä. Mitä me voimme tehdä ?" Kysyin ja ojensin koiran hihnan yhdelle poliisille.
"Saatte tulla mukaan mutta kohteessa pysytte kaukana, jos sellainen siis löytyy." Charles sanoi. Lähdimme seuraamaan auton jälkiä. Oli vain yksi asia mitä toivoin. Kaikki olisivat hengissä.

Debbien näkökulma:

Auto pysähtyi ja lensimme ympäsiinsä takatilassa. Meillä jokaisella oli muutamia ruhjeita sillä mies oli hakannut poikia ja pari kertaa läpsäissyt minua kun en ole totellut. Joka kerta kun hän tuli hökkeliin luoksemme hän kouri ja lähes tulkoon kerkesi päästä 'asiaan', mutta onnekseni jokaisella kerralla hänen puhelin soi ja hän on joutunut keskeyttämään hommansa. Mies riuhtaisi oven auki ja otti minut ensimmäisenä. Hän lähti viemään minua hieman isompaan taloon. Hän vei minut sisälle ja heitti johonkin huoneeseen.
"Täällä se onnistuu. Silloin muistan vain jättää puhelimen pois." Mies sanoi ja sulki oven. Katsoin ympärilleni. Olin siististi sisustetussa makuuhuoneessa jossa oli iso parisänky ja ikkuna. Tunsin että ranteisiini oli hiertynyt jäljet naruista samoin kuin nilkkoihin. En ole syönyt muutamaan päivään yhtään mitään. Kuulin käytävästä kauheaa kiroamista. Mies taas raivosi. Minua pelottaa oikeasti. Haluan vain Louisin viereen. Minua pelottaa että mies tappaa pojat ja minut. Miksi hän edes haluaa tehdä tämän meille ? Miksi ?

Heräsin ääniin ovelta ja mies riuhtaisi sen auki. Hän laittoi sen kiinni ja hänellä oli ase kädessään. Aikooko hän ampua minut ? Hän otti minusta kiinni ja heitti sängylle. Makasin avuttomana selälläni käsieni päällä. Mies tuli lähemmäs ja repäisi teipin suultani.
"Enhän minä halua että tukehdut." Mies virnisti ja tuli istumaan haja reisin päälleni. Hän tunki naamaansa lähemmäs ja suuteli minua. Minua oksetti. Haluan tuon saastaisen miehen pois päältäni. Mies nosti päänsä ja alkoi nostamaan toppiani. Hän nosti toppini rintojen yli. Mies katseli rintojani tyytyvästi virnuillen. Suljin silmäni hetkeksi ja puristin huuleni yhteen. Avasin silmäni ja näin kuinka mies leikitteli sormillaan rintaliivieni päällä. Hän alkoi siirtämään käsiään selkääni ja alkoi avaamaan rintaliivejäni. Hän työnsi naamansa naamalleni ja suuteli minua avaten rintaliivejäni. Pian hän sai ne avatuksi ja nosti ne pois rintojeni päältä. Minua ahdisti. Tuollainen pervo kourii minua ja on vähällä raiskata. Pian joka koputti ovelle.
"Pomo. Anteeks että häiritsen sun puuhias mutta kytät tuli just pihaa." Kuului miehen ääni oven takaa. Tunnistin äänen saman tien, Charles, kylän poliisi.
"Voi vittu !" Mies karjaisi ja vetäisi toppini takaisin rintojeni päälle. Kiitos Charles, kiitos ! Mies nousi ja otti aseensa. Hän ryntäsi ovelle ja käännyin kyljelleni, kasvot ovelle. Mies avasi oven ja kuului laukaus. Mies juoksi ulos huoneesta ja kuului poliisien huutoa. Pian huoneeseen tuli Liam.
"Debbie ! Ooks sä kunnossa ?" Liam huusi ja tuli avaamaan köysiä.
"Joo oon. Ehkä." Sanoin ja katsoin ranteitani. Nousin istumaan ja Liam avasi jalkani. Nilkkani ja ranteeni vuosivat. Laitoin rintaliivini topin alla kiinni.
"Ambulanssi on pihassa. Noi pitää näyttää lääkärille." Liam sanoi ja auttoi minut ylös.
"Mä en mee mihinkää ennen ku tiiän missä Louis." Sanoin päättäväisesti kyyneleet silmissä. Kuului toinen laukaus. Liam katsoi minuun.
"Ei." Sanoin hiljaa. Ei Louisia. Ei !
"Oliko se Louis ?" Kysyin itkuisena.
"En tiedä. En tiedä missä Louis on." Liam sanoi. "Muut pojat ovat ambulanssissa. Mennään sinne." Liam jatkoi. Lähdimme huoneesta ja kävelimme hitaasti ja varovasti kohti ulko-ovea. Pääsimme ovelle ja kuului lauksus. Pian näin Louisin makaamassa terassilla.
"Ei !" Huusin kovaa itkun seasta. Muutama poliisi käänsi katseensa minuun ja juoksi nopeasti Louisin luo. Kyykistyin pojan viereen. Laitoin käteni hänen rintakehälleen. Nostin käteni ja katsoin sitä. Verta. Poliisi tuli luokseni.
"Ei !" Huusin uudestaan. Laitoin käteni Louisin kaulalle ja etsin pulssia. Se tuntui heikosti.
"Louis.." sanoin hiljaa. Kyyneleet valuivat poskiltani paidalleni.
"Deb..." Louis vastasi hiljaa.
"Rakas, älä mee. Mä en pärjää ilman sua." Sanoin hiljaa Louisille. Nyt ambulanssin hoitajakin oli luonani.
"Liam. Ota Debbie pois. Meidän pitää saada Louis sairaalaan nopeasti." Poliisi sanoi. Pian Liamin vahvat kädet tarttuivat minuun. Liam veti minut pois Louisin luota. Hänet nostettiin paareille ja vietiin ambulanssiin. Ambulanssi lähti ja itkin Liamin rintakehää vasten. En halua menettää Louisia.
"Mennään perässä." Poliisi sanoi ja päästi meidät poliisiautoon. Itkin koko matkan sairaalalle. Muutkin pojat olivat seurassamme.

Pääsimme sairaalaan ja istuimme nyt käytävällä odottamassa. Liam oli lähtenyt hakemaan meille vaatteita ja John oli hakemassa ruokaa. Piam John tuli viiden kahvin ja seitsemän munkin kera. Hän ojensi minulle suurimman kahvin ja munkin.
"Siellä ei ollut muuta syötävää." Hän sanoi.
"Ei se mitään. Kiitos." Sanoin. Hörppäsin kahvistani ja otin aluksi pienen haukun munkista. Ranteissani sekä nilkoissani oli siteet. Poikien haavat oli putsattu ja paikattu. Heille ei ollut tullut hiertymiä sillä heillä oli pitkät housut ja paidat. Pian Liam tuli ison repun kera ja antoi minulle lökärini ja jonkun pojan t-paidan sekä villasukat. Menin viereiseen vessaan ja vaihdoin housuni. Haistoin paitaa. Se oli Louisin. Kyyneliä alkoi tulla silmistäni ja pistin paidan nopeasti päälleni. Menin muiden luokse takaisin. Istuin takaisin odottamaan.
Olemme istuneet täällä jo kaksi tuntia ja Louisin tilasta ei ole vielä tietoa. Nojasin käsiini ja haroin hiuksiani.
"Miksi Debbie on noin huolissaan Louisista ?" Harry mukamas kuiskasi Zaynille joka istui vieressäni.
"Mä kuulin ton." Huokaisin. Harry lehähti punaiseksi. Samassa hoitaja tuli luoksemme. Hoitaja sanoi:
"Louis..."

//olkaa hyväää :) ja kuten joku jo saattoi huomata. Muutin asetukset niin että voitte kommata anona ! (Anonyyminä) eli kommenttia tulemaan !;)