Irrottauduimme hymyillen.
"Mennäänkö ? Huomenna on aikanen herätys." Louis hymyili. Nyökkäsin ja lähdimme kohti autoa, alas. Menimme autoon ja kuski lähti taas yhtä nopeasti liikkelle. Istuimme Louisin kanssa ihan kiinni toisissamme. Käännyin katsomaan Louisin kauniita kasvoja. Suutelin häntä nopeasti. Rupesin nojaamaan hänen olkapäähänsä. Kaikki on täydellistä. Olen jo unohtanut kaiken viime yöstä mikä on hyvä. Olen unelma työssäni ja minulla on upea poikaystävä, mikä parasta pääsen huomenna isovanhempien ja Johnin luokse.
"Louis. Mä aattelin käyttää loman siihen että menen isovanhemmilleni Skotlantiin." Sanoin pojalle. Hän kääntyi katsomaan minua.
"Ai. Luulin että olisit jäänyt Lontooseen kanssani." Louis sanoi haikeana. Niin, olisihan se ihanaa, mutta en ole nähny isovanhempiani moneen vuoteen.
"Tule mukaani." Sanoin Louisille. Hän näytti mietteliäältä.
"Jätän ehkä tällä kertaa väliin, mutta me soitellaa joka ikinen päivä sen viikon ajan. Eiks nii ?" Louis sanoi ja asetti kevyen suudelman huulilleni.
"Todellaki soitellaa !" Sanoin pojalle ja hän kietoi kätensä ympärilleni. Auto pysähtyi ja olimme hotellilla. Kuskimme seurasi meitä hotelliin. Päästin Louisista irti sillä jos joku näkee.
"Debbie. Piä vaa kii siit miehest." Kuskimme sanoi liiankin tutulla äänelle. Käännyin katsomaan häntä Louisin kanssa. Louis hymyili ja kuskimme otti aurinkolasit pois päästään. Zayn.
"Mitä ihmettä !" Sanoin hieman naurahtaen.
"Zayn vaa autto mua." Louis sanoi ja jatkoimme matkaa. Pääsimme Louisin kanssa huoneeseemme. Pakkasimme kaiken muun paitsi huomiselle vaatteet. Kävimme nukummaan, sillä kello oli paljon ja olisi aikainen herätys edessä.
Aamulla:
Heräsimme puhelimeni herätyskelloon.
"Huomenta." Sanoin uniselle Louisille joka kietoi kätensä ympärilleni.
"Huomenta rakas." Louis mumisi unisen vastauksen ja painoi huulensa huulilleni. Kiemurtelin irti Louisin otteesta ja laitoin eiliset vaatteet päälle. En siis mekkoa vaan ne mitä minulla oli sitä ennen. Menin peilin eteen ja olin juuri nostamassa hiuksia ylös ponnarile kun muistin jäljen. Laitoin hiukseni puoliksi kiinni letille ja loput kiharsin. Meikkasin kevyesti ja pakkasin vielä viimeisetkin tavarat. Menin Louisin viereen sängylle ja silitin hänen hiuksiaan. Hän piti silmiään kiinni ja virnisti.
"Nouses nyt." Sanoin pojalle ja pussasin häntä nopeasti huulille. Louis alkoi säätämään jotain peittonsa alla. En tiedä mitä hän teki. Lopulta hän kuitenkin nousi ja vaihtoi vaatteensa. Louis vetäisi minut seisomaan häntä vastapäätä ja katsoin häntä hieman yläviistoon. Louis piti käsiään alaselälläni ja omani olivat hänen niskassaan ja sormeni leikittelivät pisimmillä hiuksilla. Nousin varpaisilleni ja Louis tuli vastaan. Huulemme osuivat taas yhteen ja suutelimme ehkä pisimmän suudelmamme. Se kesti useamman minuutin. Lopulta jouduin irrottautumaan hapen puutteessa.
"Oot ihana." Sanoin Louisille ja katsoin hänen sinisiin silmiin.
"No sä ootki ihanin." Louis virnisti. Naurahdin pienesti. Otimme laukkumme ja lähdimme alakertaan. Muut pojat odottivat aulassa.
"Käydään ensin syömässä ja sit lähetään." Liam sanoi. Jätimme laukumme siihen, siinä oli joitain ihmisiä ja jokin henkilökunnan mies joka katsoi laukkujemme perään sen ajan.
*neljän tunnin aikahyppy*
Istun nyt taksissa, matkalla isovanhemmilleni. Lento sujui hyvin ja pojat jäivät kaikki Lontooseen. Katselin tuttuja maisemia ja odotin että tuttu pihapolku tulisi esille. Pian näin tutun pellon missä oli lampaita. Aloin hymyilemään sillä tähän paikkaan liittyy monia hyviä muistoja. Kaikki leikkimme Johnin kanssa, ensimmäiset ratsastus kertani, olen siis hevosihminene, yhä. Oi niitä aikoja. Pian näkyi myös tuttu kivikirkko. Sieltä ei ole enään pitkä matka. Käännyimme tutulle soratielle. Ensimmäiseksi menimme ohi naapurin vanha rouva Henriksonin talon ohi, sen jälkeen menimme vanhan pariskunnan talon ohi. Viimeisenä oli meidän tuttu pihapolku. Polun päässä oli vanha kivinen talo, piha oli yhä hyvässä kunnossa, pihassa oli myös auto joka ei ollut Johnin. Heillä on siis vieraita. Taksi pysähtyi pihapolun päähän. Kuski antoi laukkuni ja maksoin taksin. Taksi lähti ja jäin seisomaan pihapolun päähän. Pian ulko-ovi kuitenkin aukesi ja sieltä juoksi 14-vuotias serkkuni lapsi, Amber. Ei siis Johnin, vaan hänen siskonsa Ellien lapsi.
"Moi Debbie !" Amber huusi ja tuli halaamaan minua. Hän on aina ollut minulle kuin pikkusisko. Pian John tuli isoäidin ja isoisän kanssa ovelle.
"Voi Debbie kulta ! Tulehan tänne !" Isoäitini, Annie, huusi terassilta. Amber otti laukkuni ja lähdimme kohti terassia missä oli jo Ellie, John, isoäiti ja isoisä. Halasin jokaista vuorotellen ja menimme sisälle.
"Onse kivakun sinäkin pääsit tänne." Isoisäni, Greig, sanoi.
"Niin on. Oli kiva tulla." Sanoin hymyillen. Pian Annie tuli tee tarjottimen kera.
"Mikäs se sinun työpaikkasi olikaan ? Kyllähän John-poika sen kertoi mutta enhän minä enään muista." Annie sanoi.
"Niin olen töissä maailman suosituimmalla poikabändillä. Stylistinä." Sanoin ja sekoitin teetäni. Samassa Amberin pää nousi salamana ylös ja hän oli vähällä kiljua.
"Ooks sä One Directionilla töissä ?!" Hän puoli kiljui.
"Joo, olen. Ooks sä niiden fani ?" Kysyin naurahtaen.
"Tietäsitpä vaan. Hänen huone on täysi julisteita ja kaikkea muuta mahdollista." Ellie naurahti. Hän on ollut minulle kuin isosisko, huolehtiva ja auttanut poika suruissa.
"Aijaa. No ootko ollu keikalla ?" Kysyin.
"En." Amber huokaisi.
"Niin. Mulla ei nyt yksinhuoltajana ole rahaa. Mehän siis erottiin Mattin kanssa." Ellie sellitti niin että se olisi hänen vikansa.
"Joo. John mainitsikin siitä. Harmi." Sanoin säälivänä. "Mutta nyt mä haluaisin purkaa tavarat." Sanoin ja laskin kupin pöydälle.
"Sama vanha huone." Annie hymyili. Otin laukkuni ja aloin kapuamaan portaits ylös. Päästyäni huoneeseen lukitsin oven ja kaivoin puhelimen taskustani. Näppäilin Louisin numeron ja painoin 'soita'.
(Puhelu)
"Moi kulta." Kuului Louisin pirteä ääni puhelimen toisesta päästä.
"Moi. Pääsin nyt tänne isovanhemmille ja täällä oli mun serkku ja sen lapsi. Et ikinä arvaa mitä kävi ilmi." Sanoin hieman hiljempaa ettei kukaan kuule.
"No ?" Louis kysyi.
"Se tyttö on Directioner, ja ei oo päässyt keikalle, kun vanhemmat eros." Sanoin Louisille.
"Oota hetki." Louis sanoi. 'Zayn !' Kuului Louisin huikkaus ilmeisesti Zaynille. Kuulin että he puhuivat jostain.
"Joo, mä just selviti pari asiaa ja meillä on viikon päästä se lähtö keikoille takaisin. Niin se eka keikka on Lontoossa ja yhdet liput on vapaana ja ne on nyt varattu. Eli hommaa se tyttö ilman et se saa tietää mitään niin tänne." Louis sanoi.
"Eli yllätys keikka ?" Kysyin pojalta.
"Niin. Mun pitää nyt lopettaa, muista et rakastan sua, pusuja." Louis sanoi.
"Mäkin sua, pusuja." Sanoin ja lopetin.
(Ei enää puhelu xd)
Purin tavarani ja menin takaisin alakertaan.
*parin päivän päästä*
Olen nyt yksin täällä isovanhemmillani. John tulee pian. Olemme soitelleet Louisin kanssa päivittäin. Viimeisin puhelu loppui äsken. Alakerran ulko ovi kävi. John varmaankin tuli menin yläkerran käytävälle. Lähdin kohti portaita mutta pian minuun tartuttiin ja nahkainen hanskakäsi tuli suuni päälle. Tulijalla oli kädessään jokin kangas jossa oli jotain ainetta. Menetin tajuni.
Louisin näkökulma:
Lopetin juuri puhelun Debbien kanssa. Minulla on niin hirveä ikävä häntä. Haluan soittaa hänelle uudestaan. Joten kävin tuumasta toimeen. Painoin hänen numeroaan ja soita. Hän ei vastannut. Ehkä hän ei kuule puhelintaan. Soitan kohta uudestaan. Odottelin hetken ja soitin uudestaan.
"John." Kuului miehen vastaus.
"Moi. Missä Debbie on ?" Kysyin.
"Kuka sä oot ?" John kysyi.
"Ainiin. Mä oon Louis, One Directionista. Mä soitan sille työasioissa." Valehtelin lopun mutta ihan sama.
"Jaa sä oot se. No mähän löysin tän sen puhelimen tosta meidän käytävältä. Ja näin että joku soittaa. Mä meen kattomaan missä se on." John sanoi ystävällisesti.
"Joo selvä." Sanoin ystävällisesti. 'Debbie !' Kuulin Johnin huhuilevan ja kävelevän ympäriinsä.
"Louis. Ottiko se siellä aina puhelimen mukaan jos lähti johonkin ?" John kysyi epävarmana.
"Joo otti." Sanoin.
"Niin. Mä en löydä sitä. En ees ulkoa." John sanoi ja nielaisi. Missä Debbie on ? Pala tarttui kurkkuuni.
"Missä se voi olla ?" Kysyin itkua pitäen.
"Mä voin lähtee kyselee kylältä. Mä soitan jos mä löydän sen." John sanoi. Hyvästelimme ja lopetin puhelun. Mä lähden nyt Skotlantiin. Nousin sohvalta missä olin istunut.
"Mä lähen nyt Skotlantii. Tuutteks mukaan ?" Sanoin pojille ja heittelin vaatteita kassiini.
"No voidaa me. Selitä miks mennää." Liam sanoi.
"Selitän koneessa. Nyt on kiire." Sanoin ja heitin kengät jalkaan. Pojat tulivat pian perässä. Otimme tilataksin ja menimme suoraan yksityiskoneelleemme. Menimme istumaan ja nousimme aika nopeasti. Selitin pojille mitä on tapahtunut. En halua että hänelle käy jotain. En halua menettää häntä. Ikinä.
//jee uus vähä tälläi oudompi luku xd :) olkaaa hyvää. En sitte viikol kerkee ehkä julkasee ku pari lukuu kun pitää keskittyy kouluu mutta koitan aina välillä :) kiitos kaikille lukijoille !:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti