Avasin talomme oven ja kuulin äitini iloisen tervehdyksen. Eteinen oli täysi muuttolaatikoita ja jätesäkkejä.
"Diana. Meidän ei tarvitse ottaa kalusteita sillä ostimme valmiiksi sisustetun talon. Eli jos pakkaat vaatteesi sun muut tavarat niin muuta et tarvitse." Äiti sanoi tullessaan yläkerrasta. Hän oli varmaankin pakkaamassa. "Ai hei Andy ja Sophia. Tulitteko auttamaan Dianaa ?" Äiti kysyi kun huomasi kaverini.
"Joo." He vastasivat samaan aikaan.
"Me mennään nyt pakkaamaan." Sanoin ja otin jätesäkkejä ja laatikoita mukaani. Menin yläkertaan, Andy ja Spohia seurasivat perässä. Tulimme ovelleni ja Sophia aukaisi oveni. Menin sisälle ja laskin laatikot pieneen huoneeseeni.
"Toivottavasti saan isomman juoneen Lontoossa." Mutisin ja suuntasin hyllylleni jossa oli kirjoja ja muuta sälää. Otin yhden laatikon ja yhden jätesäkin. Aloin lajittelemaan kaikkea mitä tarvitsisin mukaan ja mitä voisin viedä kierrätykseen tai roskiin.
"Mä voisin alottaa sun vaatekaapista." Sophia sanoi ja otti yhden laatikon. Hän avasi natisevt ovet ja vaatekasa tippui hänen päälleen.
"Toivottavasti saat myös vaatehuoneen Lontoossa." Sophia nauroi vaatekasan alla. Mekin aloimme nauramaan ja kävimme auttamassa hänet pois vaatteiden alta.
"Andy. Ota sä tosta yks laatikko ja pura toi lipasto." Sanoin pojalle joka mietti miten voisi auttaa. "Ja jos siellä on jotain mitä et tiedä tarvitsenko niin kysy." Sanoin ja aloin ottamaan kirjoja hyllystä. Laitoin kaikki kirjat nätisti laatikkoon ja menin seuraavalle hyllylle. Siinä oli viisi kehystettyä valokuvaa. Yhdessä olin minä ja Sophia, yhdessä minä ja Andy, yhdessä me kaikki kolme. Neljännessä oli vanha koiramme joka kuoli vuosi sitten. Otin viimeisen kuvan käteeni ja katsoin sitä olin siinä seitsemän vuotta vanhemman veljeni reppuselässä. Kuva on otettu kolme vuotta sitten. Ennen kuin veljeni muutti Englantiin, Lontooseen, riitelimme vain keskenämme mutta nykyään olemme paljon läheisempiä. On Lontooseen muutossa yksi hyväkin puoli, pääsen näkemään veljeäni. Kyynel valui poskelleni kun katsoin kuvia.
"Hei älä rakas itke. En haluu nähä ku itket tai mäki itken." Sophia sanoi ja tuli halaamaan minua.
"Mä en haluu lähteä. Mun koko elämä on täällä. Te ootte täällä." Sanoin itkun seasta. Pian myös Andy oli liittynyt halaukseen.
"Meillekki tulee ikävä sua." Andy sanoi.
"Mullekko teitä." Sanoin ja aloin pyyhkimään kyyneliäni. "Mä en unoha teitä koskaan." Jatkoin vielä ja hymyilin hieman.
"Ei mekä sua." Sophia hymyili. Käännyin takaisin kohti hyllyä ja menin seuraavalle hyllylle. Siellä olo cd-levyni. Otin yhden kasan ja selasin sitä. Laitoin kaikki levyt laatikkoon ja suljin sen sillä se tuli täyteen. Olin heittänyt kaikkea myös roskiin, vanhoja koulukirjoja, monisteita sun muuta. Kyykistyin vielä alimmalle hyllylle jossa oli valokuva albumeja. Avasin yhden. Siellä oli minun lapsuuden kuvia. Laitoin sen viereeni ja katsoin jokaisen albumin läpi nopeasti.
"Diana, tarviitko sä tätä ?" Andy kysyi ja hänellä oli kädessään rikkinäinen rannekoru.
"En mä." Sanoin.
"Aijaa kun täällä lukee 'Forever yours' aattelin et tää ois ollu sulle tärkee." Andy sanoi. Käännyin katsomaan poikaa ja ojensin käteni jotta hän antaisi korun. Hän antoi korun minulle ja katsoin sitä tarkemmin.
"Tämän veljeni antoi tyttöystävälleen kun he erosivat. Hänen tyttöystävänsä ei kestänyt Joshuasta mitään muistoja joten hän antoi sen minulle." Sanoin hiljaa. "Joshua ei tiedä mitään. Minun on aika kertoa." Sanoin ja latoin korun laatikkoon.
"Tulkaa auttaa näitten vaatteiden kaa jos ootte valmiita." Sophia kitisi vaatekaappini edessä.
"Joo." Vastasin naurahtaen. Otin yhden laatikon ja aloin laittamaan vaatteita sinne.
Saimme vihdoin suurimman osan tavaroista pakattua ja enään jäljellä oli viimeiset vaatteet, meikit sun muut. Lento lähtee ylihuomenna aikaisin aamulla. Andy ja Sophia ovat juuri lähdössä ja huomenna teemme jotain kivaa yhdessä.
"Nähää huomenna." Sophia sanoi ja avasi ulko-oven. Halasin heitä nopeasti ja hyvästelin heidät. Suljin oven heidän perässään ja jäin nojaamaan oveen. Miksi muutamme aina kun minulla alkaa sujua ? Huokaisin syvään ja lähdin kohti keittiötä. Menin istumaan läppärini eteen ja avasin sen. Odottelin hetken että kone lämpeää ja avasin netin. Kirjuaduin sisään facebookiin ja bloggeriin. Facebookissa oli kolme ilmoitusta. Katsoin ne nopeasti ja aloin päivittämään tilaa. "Se olis sitten huomenna viiminen päivä Los Angelesissa. Tulee ikävä tätä pleissii. :(" painoin 'julkaise' nappia ja menin bloggeriin. Avasin blogini ja painoin 'uusi teksti' nappia. Aloin kirjoittamaan tekstiä. "Last Day. Se ois sitten huomenna viiminen päivä täällä Los Angelesissa. Vanhempani saovat töitä Lontoosta ja meidän täytyy muuttaa. En halua. Kaikki kaverini ovat täällä. Elämäni on täällä. En halua menettää tätä kaikkea. Tulee ikävä :( x Diana". Julkaisin tekstin ja menin takaisin facebookiin ja tilaani oli tullut monia kommentteja, kuten.
"Mitä miks ?:("
"?"
"hä kerro ! Chat ?"
Aloin kirjoittamaan vastausta. "porukat sai töitä Lontoosta ja me joudutaan muuttaa ylihuomenna. :'(". Pian monet tulivat kommentoimaan uudestaan.
"ei ! Tulee ikävä ! Nähää huomen :*" saman tapaisia kommentteja oli monia. Minusta oli tullut suht suosittu sen jälkeen kun porukka tajusi ettei kiusaaminen kannata. Monista entisistä kiusaajistani oli tullut hyviä ystäviäni. Vastasin jokaiselle myöntävästi ja suljin koneeni. Huokaisin syvään sillä kyyneleet tekivät tuloaan. Tästä juuri huomaa kuinka paljon välitän ystävistäni ja he minusta. Nousin ylös ja join lasin vettä. Lähdin suihkuun ja nukkumaan.
// hehe jatkoin viel tänää :) olkaa hyvä :) alotan jatkon vielä tänää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti