~ I Can Find You 15

"Louis on hengissä." Hoitaja kakaisi ulos. Nostin kädet suuni eteen ja itkin, ilosta. Poikien suut vääntyivät hymyyn ja Zayn vieressäni silitti selkääni.
"Hänen tilansa on vakaa ja luoti ei osunut elimiin. Hänen paidan nappi oli hidastanut luotia. Ilman sitä hän olisi kuollut saman tien." Hoitaja kertoi. Huokaisin helpotuksesta sillä en olisi kestänyt menettää Louisiakin ampumiselle. Menetin jo yhden pojan ja toista en sillä tavalla menetä.
"Koska pääsemme hänen luokseen ?" Harry kysyi tuon tärkeimmän kysymyksen. Kaikki katsoimme hoitajaa odottavalla ilmeellä.
"Hmm. Minun täytynee kysyä lääkäriltä. Tulen pian takaisin." Hoitaja sanoi ja lähti. Haluan Louisin luo mahdollisimman nopeasti. Käytävältä alkoi kuulua askelia jotka kuuluivat useammalle ihmiselle. Pian kulman takaa tulivat Annie ja Greig.
"Voi Debbie-kulta ! Olethan sinä varmasti kunnossa ? Eikai se mies tehnyt sinulle mitään ? Onhan Louis kunnossa ?" Annie lateli kysymyksiä ja halasi meistä jokaista. Niin mitä sille miehelle kävi ? Pian samasta suunnasta kuin isovanhemmat tulivat tuli muutama poliisi Charlesin kanssa.
"Hei. Olettehan nyt kaikki kunnossa ?" Charles kysyi.
"Olen. Kai ?" Sanoin hiljaa ja katsoin käsiini.
"Niin. Se mieshän yritti raiskata Debbien jo viikko sitten Pariisissa." Zayn sanoi.
"Mitä sille miehelle edes tapahtui ?" Kysyin nostaen katseeni toiselle puolelle käytävää ja katsoin valkloista seinää.
"Kuulitteko ne kolme laukausta ?" Charles kysyi. Nyökkäsin katsettani siirtämättä.
"Niiistä keskimmäinen kuului poliisille. Amuimme häntä käteen jotta hän ei pääsisi pakoon niin nopeasti. Hän silti yritti pakoon ja ampui, hänen laukauksen piti osua sinuun, mutta se osui Louisiin. Samalla muut poliisit saivat hänet kiinni." Charles selitti. Tunsin kuinka kyynel valui poskelleni. Louis pelasti henkeni. Hän hyppäsi luodin eteen ja estin sen osumisen minuun. Hautasin kasvoni käsiini ja mietin mitä olisi tapahtunut jos Louis ei olisi hypännyt väliin. Olisiko luoti tappanut minut ? Louis pelasti toistamiseen henkeni.
"Louis." Sanoin hiljaa. Kaikki katsoivat minua."Pelasti henkeni toistamiseen." Sanoin loppuun ja purskahdin itkuun. Zayn otti minut tiukkaan halaukseen.
"Jos Louis nyt kuolee se on minun vikani." Itkin Zaynina vasten.
"Onko Louis se poika joka esti sen kauhean tapahtuman viisi vuotta sitten ?" Greig kysyi. Nyökkäsin vain. Hoitaja käveli luoksemme lääkäri perässään.
"Hei. Olen Louisin lääkäri." Mies lääkäri sanoi ja luin hänen nimensä kyltistä, Mr. Smith.
"Hei. Koska pääsemme Louisin luokse ?" Kysyin lääkäriltä.
"Ehkä huomenna. Haluan että te kaikki nukutte kunnon yö unet ja syötte." Mr. Smith hymyili. Huokaisin syvään.
"Noniin Deb. Kuulit mitä lääkäri sanoi. Mennään nukkumaan." Zayn sanoi.
"Ai. Käytetäänkö sinusta taas tuota lempinimeä ?" Annie hymyili.
"Joo. Louis sen aloitti." Vastasin hiljaa.
"Se on kiva." Annie hymyili. Nousin penkiltä ja lähdin hitaasti kävelemään kohti ovia. Nilkkoihini sattui, samoin ranteisiini. Pääsimme autoille ja lähdimme sairaalalta.

Pääsimme kotiin ja söimme kaikki paljon. Ruuan jälkeen puhuimme töistä ja sen jälkeen menimme kaikki nukkumaan. Menin huoneeseeni ja istuin sängyn reunalle. Katselin huonetta. Samanlainen kuin ennen lähtöäni. Muistin vanhan poikaystäväni, Axelin ja kaverini, Tiffanyn  joka teki itsemurhan. Täällä olimme aina. Täällä Axel suuteli minua ensimmäisen kerran. Täällä sovimme kaikki riidat Tiffanyn kanssa, paitsi sitä yhtä emme sopineet koskaan. Minulla on yhä huono omatunto tapahtuneesta. Nousin sängyltä varovasti ja lähdin kohti portaita jotka vievät ullakolle. Kipusin portaat varovasti ylös ja mahdollisimman hiljaa sillä kaikki muut nukkuivat jo. Pääsin ylös ja suuntasin pahvilaatikolle mikä on ikkunan vieressä. Istuin lattialle ja avasin pahvilaatikon. Päälimmäisenä oli kuva albumi. Otin sen käteeni. Siellä oli kuvia minusta ja kavereistani. Siellä oli myös luokkakuvani, sekä koko koulusta otettu kuva. Katsoin kuvia minusta ja kavereistani. Pian vastaan tuli kuva jossa suutelin blondia todella suloista poikaa, se oli Axel. Kyynel valui silmästäni ja tippui pian kuvan päälle. Käänsin sivua. Siellä oli kuva missä olimme minä, Axel ja Tiffany. Olimme todella hyviä kavereita ja me kaikki hymyilimme tuossa kuvassa. Pian vastaan tuli kuva Tiffanyn arkusta ja sen alapuolella oli kuva hautakivestä. Kyyneliä valui lisää. Huokaisin syvään ja räpyttelin hetken silmiäni. Käänsin taas sivua ja siellä tuli vastaan kuva jossa olimme Tiffanyn kanssa ja olimme kirjoittaneet lapuille 'best friends forever<3' ja nuolet jotka osoittivat toisiamme. Toisella sivulla oli kuvakollaasi missä olimme Axelin kanssa joko halaamassa, pussaamassa tai muuten vain hassutelemassa. Hymyilin kuville ja kyyneliä tuli samaan aikaan lisää. Käänsin taas sivua ja siellä oli kuva Axelin arkusta ja hautakivestä. Rupesin itkemään. Laskin kirjan lattialle. Kuun valo tuli ikkunasta sisälle ja kuulin kuinka joku sanoi nimeäni. Debbie. Debbie. Katsoin ympärilleni. Ei ketään. Louis on tuotu luoksesi. Hän pitää sinusta huolen ja selviää. Jumala on määrännyt niin. Ääni jatkoi. Oliko se enkeli ? Uskon enkeleihin, mutta jos tuo oli todella enkeli, niin uskon vielä enemmän. Tiedän että rakastat minua yhä, mutta rakastat myös Louisia. Lähtin hänet luoksesi. Hän ansaitsee sinut. Ääni jatkoi. Nyt vasta tunnistin äänen. Axel. Axelin enkeli. Hän on lähetti Louisin luokseni sillä ei kestä nähdä minua surulisena. Debbie. En minäkään sinulle ole vihainen. Tiedän että et halunnut minulle pahaa. Tunteita ei voi kahlita. En kuunnellut sinua ja se oli virhe. Anteeksi. Kuulin nais äänen. Tiffany.
"Kiitos. Olette yhä mielessä ja teillä on aina paikka mun sydämmessä." Kuiskasin. Ystäväni ovat pitäneet huolen ettei minulle käy mitään. He ovat pitäneet huolen että olisin onnellinen. Laitoin albumin takaisin ja lähdin huoneeseeni.

Heräsin askeliin jotka tulivat natisevista portaista. Otin puhelimeni ja katsoin kelloa, yhdeksän. Nousin sängystä ja petasin sen nopeasti. Vetäisin lökärini jalkaan ja valkoisen tiukan topin. Menin peilini eteen ja katsoin kaulaani. Louisin tekemä jälki ei enään näkynyt joten hiukset voin laittaa miten vain. Harjasin hiukseni ja laitoin korkealle ponnarille. Etsin jostain villasukkani ja laitoin ne jalkaan. Lähdin alakertaan kohti.
"Huomenta." Annie tevehti kun pääsin alas.
"Huomenta." Hymyilin pienesti.
"Missä pojat ovat ?" Kysyin sillä en nähnyt heitä missään.
"He lähtivät asioille." Annie sanoi kuin olisi jättänyt jotain kertomatta.
"Niin varmaan. Mihin ne oikeasti meni ?" Sanoin tiukasti.
"Asioille." Greig ja Annie sanoivat samaan aikaan.
"Jaha." Sanoin ja menin keittiöön. Otin kaapista kupin ja tein cappucinoa ja leivän. Istuin pöydän ääreen ja selailin twitteriä puhelimellani. Siellä oli muutamia twiittejä liittyen kidnappaukseeni, mutta Louisista ei ollut muuta kuin että keikat aloitetaan viikkoa myöhemmin koska hänelle tuli menoa tai jotain sellaista.
"Annie. Onko tänään millaista ilmaa luvattu ?" Kysyin kun vein astiat pois.
"Ihan hyvää keliä ovat luvanneet. Kuinka niin ?" Hän sanoi. Menin olohuoneeseen missä he olivat.
"Ajattelin käydä hautasmaalla." Sanoin hiljaa.
"Ai. Haluatko meidät mukaan ?" Annie kysyi.
"En. Haluan mennä yksin." Hymyilin hieman. Tiedän että hän ymmärtää sillä onhan minulle tapahtunut vaikka ja mitä. Lähdin ylös ja hain nahkatakkini ja huivini. Menin takaisin alas ja vetäisin tennarini jalkaan.
"Mä menen nyt. Saatan käydä myös kattomassa Louisia !" Huikkasin ja lähdin ulos viileään syys ilmaan.

Lähdin aluksi kukkakauppaan joka on ihan hautausmaan vieressä.
"Hei. Mä ottaisin kuusi punaista ruusua." Hymyilin myyjälle. Hän valitsi minulle isoimmat ja kauneimmat ruusut.
"Se olisi kympin." Nainen sanoi. Ojensin hänelle kympin ja otin ruusut. Lähdin kävelemään haustausmaalle. Pääsin portilla ja vedin syvään henkeä. Ajattelin käydä ensimmäisenä perheeni haudalla. Lähdin kulkemaan päätietä ja käännyin seitsemännestä välistä oikealle. Muistelin merkkiä. Se oli ison kuusen alla. Näin tuon kuusen ja lähdin sinne päin. Pysähdyin ison hautakiven eteen. Kyynel valui poskelleni kun luin äitini, isäni ja veljeni, Thomasin, nimet kivestä. Sukunimen lukeminen oli vaikeinta.
"Hei äiti. Hei isä. Hei Thomas. Minä täällä Debbie. Mä oon muuttanut nyt sinne Liverpooliin ja seurustelen yhen uskomattoman pojan kaa. Mä vaan toivoisin että voisin näyttää hänet teille. Muistakaa että rakastan teitä." Sanoin ja laskin kolme ruusua haudalle. Kyyneliä valui poskilleni. Kaverini aina sanovat että on noloa tai lapsellista puhua kuolleille mutta minusta se on luonnollista. Pyyhkäisin kyyneleeni ja hyvästelin vielä perheeni. Lähdin kolme väliä eteen päin Tiffanyn haudalle. Siellä oli muitakin. Voi paska. Hänen vanhemmat. He syyttävät yhä minua Tiffanyn kuolemasta. Keräsin rohkeuttani ja lähdin kohti Tiffanyn hautaa. Tiffanyn äiti kääntyi katsomaan minua.
"Sulla ei ole mitään oikeutta tulla mun tyttären haudalle. Hän tappoi itsensä sinun takia." Hän sanoi vihaisena. Miksi olen aina heidän kanssaan samaan aikaan täällä ?
"Mä olin hänen paras kaverinsa ja oli paljon asioita joista hän ei ikinä kertonut sinulle." Sanoin sillä se oli totta, ja yöllä Tiffany sanoi että ei ole minun syytäni, hän vain suuttui liikaa eikä kuunnellut.
"Niin että mitä ? Mitä hän ei ikinä kertonut minulle ?" Tiffanyn äiti kysyi.
"Vai mitä että hän oli neitsyt ?" Sanoin hieman ivallisesti.
"Joo totta kai. Hän ei saanut harrastaa sellaisia asioita alaikäisenä." Tiffanyn äiti sanoi.
"Oletko varma ? Hän oli sängyssä sen poikaystävänsä kanssa ainakin kolme kertaa." Sanoin. Nyt Tiffanyn äidillä kiehui yli.
"Jessie. Rauhoitu. Ei Debbien takia Tiffany itseään tappanut. Me riitelimme koko ajan ja sinä löit häntä. Ei sellaista kukaan kestä." Tiffanyn isä rauhoitteli vaimoaan. Jessie, Tiffsnyn äiti lähti pois.
"Debbie. Oikeasti meidän pitäisi kiittä sinua. Sinä olet pysynyt hengissä vaikka olet kokenut kovia. Kuulimme nimittäin siitä mitä tällä viikolla kävi. Voimia sinulle ja muille. Olet kokenut paljon niin nuorena." Tiffanyn isä jatkoi. Kyynel valui silmäkulmastani. Tiffanyn isä oli minulle kuin isä silloin kun Tiffany eli.
"Sinulla on oikeus käydä Tiffanyn haudalla." Hän hymyili.
"Kiitos." Sanoin hiljaa. Hän lähti vaimonsa perään. Kävelin lähemmäs hautaa. Käännyin katsomaan hautaa.
"Hei rakas Tiffany. Muista että mä rakastan sua ja oot aina mielessä. En unoha sua koskaa." Sanoin ja kyyneleet tippuivat haudan päälle. Laskin yhden ruusun hänen haudalleen. Lähdin takaisin pääkäytävälle ja menin taas kolme väliä eteen päin ja käännyin vasemmalle. Kävelin hitaasti kohti hautaa. Pääsin haudalle ja luin ääneen isoilla ja kauniilla, kultaisilla kirjaimilla kirjoitetun tekstin.
"Axel Thomas Tyler. Lähdit liian aikaisin luotamme. Olisimme tahtoneet pitää sinut täällä, mutt Jumala määräsi toisin. Muista aina että rakastimme sinua sellaisena kuin olit ja tulemme aina rakastamaan. -Läheisesi" Kyyneliä valui poskilleni lukiessani tekstiä.
"Muista Axel että rakastan sua ja oot aina mun sydämmessä. Et katoo sieltä koskaan." Sanoin vielä ja laskin ruusun hänen haudalleen. Minulla oli vielä yksi ruusu ja sen vien Louisille.

//uutta lukuu :) olkaa hyvä :) tää oli vähä surullisempi mutta ei voi mtn. Kommentoikaa mitä piätte ;)