~ I Can Find You 1

On taas se aika vuodesta. Käydä perheeni haudalla. Koko muu perheeni kuoli lomamatkalla Thaimaassa, 2004, tsunamissa. Olen asunut nämä muut vuodet isovanhemmillani Skotlannissa, mutta pian muutan omilleni Liverpooliin opiskelemaan. Olen nyt siis 16, nimeni on Debbie Hudson. Minulla on todella pitkät hiukset ja olen hieman yli vilkas mutten kuitenkaan adhd. Liverpoolissa minulla on onneksi jo asunto sillä kaverini muuttaa ja saan hänen asunnon. Hyvästelin perheeni ja lähdin pakkailemaan viimeisiä tavaroitani. Niitä ei kylläkään ole paljon. Lento lähtee huomenna aamu yhdeksältä.
Aamulla:
Heräsin vanhan samsung puhelimeni herätyskelloon. Kello on kuusi. Mutta pakko herätä näin aikaisin. Nousin ylös ja laitoin eilen valitsemat vaatteet päälleni. Valkoinen paita ja tumman siniset farkkushortist. Tungin paitaa hieman housujen sisään. Meikkasin kevyesti ja harjasin hiukseni. Viimeisetkin tavarat vielä laukkuun ja alakertaan syömään. Näin keittiössä rakkaan serkkuni joka myös asuu täällä. Hän on minulle kuin veli.
"John, voiks sä viedä mut kentälle ?" Kysyin pojalta joka läpräsi puhelimellaan. Isovanhemmat menivät edeltä Liverpooliin viemään kalusteeni ja suurimmat laatikot. Minulle jäi vain matkalaukku ja käsimatkatavara.
"Tottakai !" John huudahti ja nappasi omenan korista. Kävelin kaapille ja otin sieltä kupin johon kaadoin kahvia. En muuten pysy hereillä. Kulautin kahvin kurkusta alas ja kiiruhdin yläkertaan hakemaan matka- ja käsilaukkuani. Menin portaat alas missä John odotteli auton avaimet kädessä. Hän otti kohteliaasti matkalaukkuni ja vei sen autoon. Kävelin pihatielle kohti autoa. Käännyin vielä katsomaan taloa. En tulisi tänne varmaankaan pitkään aikaan. Vanha ja kivinen talo. Kiiruhdin autolle sillä tajusin että saatan muuten myöhästyä. Menin pelkääjän paikalle ja John poistui pihasta.

Saavuimme vihdoin lentokentälle. John nosti laukkuni ja saattoi minut turvatarkastukselle asti.
"Pidä huolta itestäs." Sanoin halaten poikaa. Kyynel vieri silmäkulmastani. En voi sillemitään. Olen hyvin herkkä.
"Joo. Sä kans itestäs. Pietää yhteyttä." John sanoi.
"Todellakin !" huudahdin pojalle ja kävelin turvatarkastuksesta läpi. Käännyin vielä katsomaan taakseni. Heilauti kättäni pojalle ja kuulin viimeisen kuulutuksen koneeseeni. Se on menoa nyt. Suuntasin koneesen ja katselin samalla ympärilleni. Olin ihan ajatuksissani. Törmäsin johonkin.
"Oi anteeks." kuulin nuoren miehen äänen edestäni. Nostin katseeni ja näin mihen alun kasvot. Hänellä on ruskeat hiukset ja siniset silmät. Hänessä on jotain tuttua.
"Ei mähä suhu törmäsin." sanoin tuolle ja hymyilin.
"No toivottavasti törmäillään uudestaan." hän sanoi ja poistui paikalta. Mitä hän sillä tarkoitti ? Njäh. En anna hänen pilata mitään. Saavuin koneeseeni ja istuin paikalleni. Laitoin vyöni kiinni ja kuulokkeet korviini. Nukahdin nopeasti.

"Laskeudumme Lontoon lentokentälle. Sulkekaa turvavyönne. Kiitos kun valitsitte juuri meidän lentoyhtiön !" kuului yli pirteä naisääni radiosta. Otin paremman asennon ja seurasin laskua ikkunasta. Tunsin vatsassani tuhansia perhosia. Kuljin muiden matkustajien mukana hakemaan matkalaukkkuani. Sain matkalaukkuni ja etsin katseellani isovanhempiani. Näin heidät istumassa penkeillä lähellä ovea. Kiiruhdin heidän luokseen.
"Eiköhän tyttönen mennä ?" iisoäitini kysyi.
"Joo." vastasin jännittyneenä. Kävelimme autolle ja isoisä ajoi keskustaan missä asuntoni sijaitsee. Hän pysähtyi korkean kerrostalon pihaan. Astuin ulos autosta ja silmäilin taloa.
"Me ei enään tulla ylös mutta hyvää elämää sinullekkin täällä. Pidä meihin yhteyttä." isoäitini sanoi ja halasi minua. Hyvästelin heidät ja jäin seisomaan talon eteen. Tästä se alkaa. Itsenäinen elämäni Liverpoolissa.

//tälläi alotus tälle ;) sit tähä viel kuva siit tytöst ja sen vaatteist :)laitan tähä viel louisin kuvan ku se on se poika 

:d